Säilytetään esiopetus Auranlaakson koulun yhteydessä


Vieras

/ #2

06.11.2011 22:44

Sivistyslautakunta esittää, että esiopetus siirretään pois Auranlaakson koululta Silvolan päiväkotiin. Toiminta kuulostaa paitsi nykysuuntauksien vastaiselta myös käytännön toiminnan kannalta järjettömältä.

Nykyisestä esiopetuksesta Auranlaakson koulun yhteydessä olemme kuulleet pelkkää positiivista. Lastentarhanopettajat ja luokanopettajat toteuttavat yhteistyössä tempauksia ja teemapäiviä, jolloin esikoululaiset ja oppilaat saavat tutustua toisiinsa ja toimia yhdessä. Miten näin saumaton ja monipuolinen yhteistyö esikoulun ja koulun välillä voi toimia, jos ei olla saman katon alla? Yhteistyöhän muuttuu konkreettisesta yhteistoiminnasta aikuisten välisiksi palavereiksi!

Omalla kohdalla lapsemme tulevat suoraan kotihoidosta esikouluun. Sivistyslautakunnan esitys tarkoittaisi, että lapset sopeutuisivat ensin Silvolan päiväkodin henkilökuntaan, ympäristöön ja toimintakulttuuriin ja heti seuraavana vuonna on edessä sama sopeutumisruljanssi uudessa kouluympäristössä. Lasten kannalta ajateltuna olisi loistavaa, jos he esikouluvuoden aikana saisivat jo tutustua koulun henkilökuntaan ja oppilaisiin sekä opetella ekaluokalla tarvittavia käytännöntaitoja: ruokailutilanteen, pihan rajat, liikuntatiloissa toimimisen (joita ei Silvolassa ole!) Näin ekaluokalle siirtyminen etenisi luontevasti ja kaikkien kannalta kivuttomammin.

Käytännössä hyväksi todettuna nykytrendinä on esikoulujen siirtäminen koulujen yhteyteen, niinkuin esimerkiksi Piispanlähteellä, jossa koko Poikluoman päiväkoti siirtyy koululle. Niinpä kummastelemme, miksi sivistyslautakunta haluaa Auranlaaksossa palata vanhanaikaiseen käytäntöön? Ratkaisu ei vaikuta loppuun asti mietityltä saati pysyvältä. Kenen etuja päätöksessä ajetaan? Ei ainakaan lasten.

Terveisin,
Terhi Kivilammi, Nina Pfister ja Paula Sinkkonen