SÄHKÖN SIIRTOHINNAN PERUSMAKSUA ON RAJOITETTAVA

ottaa pattiin

/ #59 Verotustako?

26.07.2016 14:18

Tämä on törkeää siirron perusmaksulla rahastamista! Suomen köyhin maakunta ja sähköyhtiö on päättänyt vakavissaan viedä pienituloisilta loputkin rahat, mitkä ovat mahdollisesti jäänyt valtion leikkausvillityksessä vielä rosvoamatta. Tässä tulee kohta se eteen, jotta köyhän pitää irtisanoa liittymänsä ja palata keskiaikaan kun ei ole todellakaan varaa enää tuollaisiin korotuksiin.

Lisäksi tulee mieleeni, jotta voivatko Kajaani ja Sotkamo piiloverottaa koko maakuntaa? Sillä verostahan tässäkin on kysymys. Lisäksi valtiolle kerätään lisää tuloja täältä periferiasta tälläisillä veronkoroituksilla.

Jonkun, tai joidenkin pitäisi nyt selvittää onko nämä korotukset edes laillisia. Lisäksi nämä pitäisi saada valtakunnallisen median tietoon, jotta voisi edes kohtuullistaminen tulla kysymykseen kuten esim. Carunan kohdalla, joka yritti ahnehtia liikaa kerralla. Nämä Loisteen päättäjät sensijaan ovat vieneet vähän kerralla pitkällä aikavälillä ja meteli on ollut pientä.