Tupakointi sallittava Helsingin kaupungilla tauoilla ja kellokorttilla omalla ajalla

mie
Vieras

/ #24 Extremeä

20.08.2010 07:29

Kaupunki turvallisemmaksi: Nyt kun ollaan päästy hyvään vauhtiin, voidaan jatkaa.

Seuraavaksi kaikki urheilu on laitettava tarkkailun alaiseksi. Extreme-urheilu kielletään kokonaan (aiheuttaa suuria yhteiskunnallisia menoja ja pitkiä sairaspoissaoloja). Raskas- ja keskiraskasliikunta kielletään, varsinkin työaikana. Ei ainakaan ystävyyskuntaotteluita tai muuta työaikana tapahtuvaa "virkistystoimintaa". Näistä eroon pääsemiseksi järjestetään vieroituis- ja vertaistukiryhmiä sekä lähetetään adressi valtakunnan tason johtohahmojen huonon esimerkin lopettamiseksi esim. Aleksander Stubb. Vieroituksen jälkeen on sallittua harrastaa kevyttä kuntoliikuntaa, kohtuullisesti.

Väljien ja paljastavien vaatteiden käyttö työpaikalla, varsinkin naisilla. Silmiinpistävä vaatetus aiheuttaa ajatuksen harhautumista poistyöasioista, saattaa aiheuttaa "sydämentykytystä", muusta tykytyksestä puhumattakaan ja näin muodois stressiä. Paljastava vaatetus on myös liikenneriski itselle ja muulle liikenteelle. Myös korkokengät kuuluvat kiellettyjen listalle. Matala kantaisilla kengillä kävelyä varten järjestetään uudelleen koulutus.

Omista asioista puhuminen kielletään. Vie työaikaa. Työaikana vain työasioita. Vessassa käynnit ruokatunneilla tai kotona.

Rasvaisen ruuan syöminen työaikana. Lisää sydän- ja sepelvaltimotautiriskiä. Myös ravintolisistä ja vitamiinivalmisteista tullaan tekemään työterveyshuollossa lista sallituista aineista.

Ulkona liikkuminen työaika "omilla asioilla". Liikkenne on suurin yksittäinen tapaturman aiheuttaja Suomessa. Pysytään sisällä. Eväät tuodaan kotoa, ei hankita käymällä päivällä kaupassa. Lääkäri käynnit sijoitetaan niin, että ne eivät lomiudu työajan kanssa; ei esim. työmatkan yhteydessä.

Viherkasvit poistettava työympäristöstä. Voivat aiheuttaa joillekin henkilöille allergisia reaktioita; vaikkei niin vielä olisi tapahtunut. Lisäksi saattavat kerätä homeitiöitä mullan pintaan. Kastelu kuluttaa työaikaa.

Nykyisten kieltojen noudattamisessa on ilmennyt ongelmia, joten on palkattava valvontakomissio. Lähtökohtaisesti tulisi budjetoida johtajan ja ainakin 5 valvovan(pers)silmän paikat sekä tietysti toimisto hoitamaan byrokratiaa. Saattaisi olla hyödyllistä paljata myös suunnittelutiimi, tarkastelemaan kaupungin toimintatapoja kokonaisuutena, jotta kaikki epäterve ja työaikaa kuluttava saataisiin kitketyksi pois. Toiminta aloitetaan kaupungin henkilöstöstä ja pyritään tulevaisuudessa laajentamaan kuntalaisiin.