VR:N RAIDELIIKENTEEN SUPISTUKSET LAHTI-RIIHIMÄKI 27.3. ALKAEN

Herralalainen

/ #218 Suomiko nousuun?

24.08.2016 07:06

Vuorojen supistukset vaikeuttavat kaiken ikäisten elämää. Nyt on muistettava että esim. Hollolassa ensin lakkautettiin lukio ja lukioon on mentävä Lahteen. Puhumattakaan kaikista muista kouluista ja niihin menosta. Aivan järjetöntä että työmatkalaisia pakotetaan auton käyttöön  kun esim Seitsemän junaa ei mene Lahteen. Mikä logiikka tässä on? Junat ovat täysiä kun on kyse näistä aamu ja iltapäivä/alkuiltavuoroista. Ei ole kannattavuusongelmaakaan. Koko ajan olen odottanut vihreiden aktivoitumista ottaen huomioon heidän linjansa ekologisuuden ja ympäristöasioiden suhteen. Missä olette?

Ministeri Bernerin olisi hyvä tutustua myös Hämeeseen ja ihmisten arkeen. Työtä ja opiskelua tehdään myös kehä kolmosen ulkopuolella....

Myös Päijät- Hämeen kansanedustajien ja kunnan poliitikkojen olisi nyt herättävä ajamaan oman alueen ihmisten asioita . Teidät on kuitenkin kuntalaisten ja kansalaisten edustajiksi nimetty ja pestit eivät ole ikuisia. Toivottavasti äänestäjätkin  tämän muistaisivat.