Vaatimus SRY:lle ylimääräisen yleiskokouksen järjestämiseksi

Ihmetellen

/ #15 Jäitä hattuun!

05.09.2016 05:05

Katselen sivusta näitä kirjoituksia ja joudun toteamaan: se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa. Teksteissä esiintyy kärkkäitä vastaväitteitä, osin jopa henkilökohtaisuuksiin meneviä.   Miksi? Minusta tämä adressialoite on hyvä tapa aloittaa tämän yhdistyksen siivoaminen. Ja sitä paitsi yhdistyslain mukainen. Jäsenistö käyttää ylintä päätösvaltaa ja hallitus on sen operatiivinen osa. Jos päätökset ja päättämättömyydet ovat selkeitä eikä toimintaa tehdä jäsenistön toivomalla tavalla, vaihdetaan puheenjohtaja ja hallitus. Varsin yksinkertaista.   Joten turhaa täällä on nimimerkin suojissa kirjoitella ja huudella ikävällä tavalla. Sen tavan osaa jo pieni lapsi hiekkalaatikolla. Katsotaan ylimääräisessä vuosikokouksessa tilanne ja toimitaan siellä.