Moottoripyörät, veneet ja moottorikelkat pidettävä verottomina.
Vieras |
/ #65616.11.2016 21:24MP-veron suunnittelu on ollut rajun keskeneräinen ja se ei tule saavuttamaan haluttuja taloudellisia tavoitteita sekä heikentää kansalaisten mahdollisuutta harrastaa tasavertaisesti moottoriurheilua. Laki vie harrastusta kustannusten nousun myötä eliitimpään suuntaan, jolloin vain vauraille jää mahdollisuus harrastaa. Alan keskivertokäyttäjä on kuitenkin keskituloinen, keskiasteen koulutuksen saanut 46-vuotias mies, joka ostaa laitteen rahoituksella. Ajamalla alaa alas se heikentää verokertymää, aiheuttaa työttömyyttä, heikentää usean toimialan mahdollisuuksia toiminnalle, kuten autokouluille, korjaamoille ja alan lehdistölle. Vero myös sitouttaa rahaa turhaan varastoon ja se on pois tuottavuudesta. Veronkanto myös aiheuttaa sen, että tavoiteltu 30Meur vie saman verran kulutuksesta pois, joka muuten tuottaisi noin 15Meur alv-kertymänä. Siten staattinen nettotuotto on vain parhaimmassakaan tapauksessa 15Meur. Tähän ei ole vielä laskettu veronkannon aiheuttamien dynaamisten haittojen kuten alentuneiden myyntimäärien, irtisanomisten ja alentuneen alv-kertymän aiheuttamia taloushaittoja. Se vielä, että se ruuvataan kireämmäksi mm. liikenteestä poiston suhteen kuin autojen kanssa alkaa olla jo oikeudellisestikin epäilyttävää. Vero kuulostaa lähinnä kateus-verolta, koska ei perustu mihinkään järjelliseen argumenttiin. Jos pitää tuloa saada lisää katsoisivat Norjaan päin, missä saatiin veronalennuksella lisää kulutusta ja sen kautta hyvinvointia ja alv-kertymää. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
797 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
677 Luotu: 26.07.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46419 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
224 Luotu: 29.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10907 Luotu: 09.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
269 Luotu: 25.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
191 Luotu: 21.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
113 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
869 Luotu: 17.07.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
84 Luotu: 02.07.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
845 Luotu: 18.05.2025
Uittamon Kannuskadun täydennysrakentamisen pysäyttäminen
173 Luotu: 05.06.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
668 Luotu: 17.03.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
158 Luotu: 23.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
308 Luotu: 01.07.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
530 Luotu: 20.03.2025
Fixit - Suomen ero Euroopan unionista
146 Luotu: 24.01.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
183 Luotu: 16.07.2025