Vesistöjen puolesta - Stop Talvivaara


Vieras

/ #2542

09.02.2017 19:59

"Helsingin Sanomat uutisoi torstai-iltana valtion löytäneen kaivosyhtiö Terrafamelle uuden omistajan ulkomailta. Lehden mukaan yhtiön on määrä kertoa uudesta omistusrakenteesta perjantain tiedotustilaisuudessa."

-  Yle 9.2.2017 -

 

Käykö näin?

Onko uusi ulkomainen omistaja kotoisin Kanadasta ?

Yrittääkö keskustapuolue saada lisä-ääniä kunnallisvaaleissa sen varjolla, että kaivoksella saatiin hankittua uutta yksityistä omistajapohjaa?

Syyttääkö uusi ulkomainen omistaja jonkin ajan kuluessa valtioyhtiö Terrafamea sopimusrikkomuksesta (kaikkia oleellisia tietoja ei olla kerrottu sopimusosapuolelle), jonka seurauksena valtio joutuisi maksamaan korvauksia?