Työttömyysturvan aktiivimalli ns. orjatyölaki saatava peruttua!


Vieras

/ #12

10.01.2018 06:35

Painostaminen lisää rikollisuutta. Kun valtio tukee rikollisia tekemällä pakkotoimia, työttömia voidaan käyttää hyväksi, heidän puolesta puhua, jo nyt te-toimistossa kirjoitetaan ylös asioita joita ei ole sanottu puhelimessa jotka eivät ole totta tai työttömän puhetta vääristellään.
Me emme voi jokaista haastatelua ja puhelut äännittää, vai pitääkö.? Nyt kannustaa kaikkia työttömiä äänittämään puhelut joita saadaan Te-toiimstosta sekä keräämään todistus aineistoa työnhakuprosessista. Kaikki korrputoituneet TE-toimentyöntekijät ja työnantajat pitää saada vastuuseen koska kiristävt rahalla itselleen lisää töitä. Esim. työnvälitys yrityksissä me maksamme heidän palkkansa kun he tekvät turhaa työtä ja valehtelvat TE-toimistoon avoimista työpaikoista, heille maksetaan siittä palkkaa joka otetaan pois palkoista. Samaa tekevät TE toimiston työntekijät.

Syyteet kansaa vastan kapinoinsta voidaan myös tehdä. monet työttömät ovat maamme alkuperäisväestöä jotka jo alunperin on riistetty köyhällistöön, perinöillä ei edetä kuten rikkaiden yleiseurooppalaisten piireissä, joiden kansalaisuus on vain paperilla, heidän isämaallisuus kyseenalaista.