Adressi homoseksuaalien verenluovutuskieltoa vastaan.

Kalle Laukkanen
Helsinki

/ #17

12.03.2007 00:05

Menee off-topiciksi mutta tuollainen ääliömäinen homokammo ei myöskään välttämättä ole ihmisen oma vika, ja siitä tulisi syrjiä oikeastaan yhtä vähän kuin seksuaalisuudesta (paitsi että ääliömäisyys vaikuttaa ihmisen kykyyn tulla toimeen muiden kanssa. Eli se voitaisiin laskea ehkäpä vammaksi?). Tosin tällä ajattelulla päädytään lopulta siihen, että kukaan ei loppujenlopuksi hallitse omia tekojaan vaan kaikki on joko täysin satunnaisten tai ennalta määrättyjen aivoissa ja niskaytimessä tapahtuvien ketjureaktioiden lopputulosta. Miettikääpä sitä (tai oikeastaan älkää, koska tämä saattaa johtaa siihen että kaikki ajattelevat että itse ei voi vaikuttaa mihinkään ja jäävät vain odottamaan että maailma tapahtuu ympärillä, mikä taas on teorian väärinymmärtämistä).