Protesti KANSANEDUSTAJIEN 8,1% Palkankorotusta vastaan!

Mirko Arkimaa
Vieras

/ #740 Huonoin kansanedustajisto aikoihin

29.09.2010 18:57

Nykyinen kansanedustajajoukko on todennäköisesti huonoin kautta aikain, sillä he eivät tietääkseni ole saaneet aikaan vielä yhtäkään järjellistä ja merkityksellistä, oikeudenmukaista päätöstä. Kovastihan siellä silti niitä lakeja ja asetuksia tehdään ja uudistetaankin, mutta kummasti ne kaikki tuntuvat perustuvat mielipiteisiin ja päätöksiin jotka ovat oman navan näkökannalta katsottuja, eli ei kansan ja yhteisen hyvän, kuten kansanedustajien kuuluisi. Taitavatpa vain olla ahneita kapitalisteja koko joukko ja töissä vain palkan vuoksi.

Ja lisähuomiona äskeiseen että Suomessahan on toki totuttu jo siihen vuosien kuluessa että eduskunta korruptoituu ja kieroutuu jossain vaiheessa nostaen palkkojaan ja tehden mielivaltaisia tekoja silloin tällöin, mutta nykyinen edustajisto ei tunnu muuta osaavankaan. Koko Suomen historiassa (edes ajalla ennen itsenäisyyttä) ei taida olla yhtään hetkeä tiedossa, jolloin palkkoja oltaisiin tätä tahtia koroteltu, ja varsinkin näin paljon. "Tehdään mielivaltaisuuksia ja annetaan kansan mukista mukinansa, kyllä ne siitä hiljenee"-metodihan on toiminut jo pitkään, mutta kerralla rykäiseminen saa jostain syystä kansan aina paljon tehokkaammin jaloilleen. Syystäkin tosin. Jos ei palkkaansa ole ansainnut, ei sitä korottaakaan pidä. Koska eduskunta on vallassa kerrallaan ainoastaan neljä vuotta, on tämä(kin) päätös melkoisen kohtuuton. Eritoten nykyiseltä totaalisen hyödyttömältä ja törkeästi käyttäytyvältä, mielivaltaisesti ja jopa mielipuolisesti käyttäytyvältä eduskunnalta.

Siispä ehdottaisin jotain sovittua päivämäärää jolloin ihmiset voisivat kokoontua asuinkaupungeissaan ja nousta barrikadeille. Tai jos ei sentään barrikadeille Suomen kansa uskalla nousta, kuten ranskalaiset uskalsivat jo satoja vuosia sitten, niin kenties "rauhanomainen mielenilmaus" eli hiljainen hissuttelu ja pieni huutelu kylttien kera sitten. Huomauttaisin että se ollaan jo todettu ettei tästä ole mitään hyötyä. Radikalismiahan seuraava ei tosiaankaan enää nykyaikana ole, mutta ehdottaisin että Suomi ottaisi mallia mainitusta Ranskasta. Ei siis valtiollisesti vaan nimenomaan kansalaisten osalta, uskalluksesta nousta barrikadeille ja pistää hallitus vaihtoon tarpeen tullen. Kansan asiaahan he siellä ajavat eivätkä omaa etuaan.

Näin he kuitenkin tekevät, ja mitä tekee kansa? Ei mitään, ehdotellaan vain rauhassa rauhanomaista mielenilmausta. Voi hyvänen aika sentään, eikö mitään ole opittu? Hiljaiset hissukat, jos jotain aiotaan saada aikaan niin jotain pitää myös tehdä.

Ei ihme tosin että suomalaiset ovat niin kovia jöröttämään kun tällaiset päättäjät... Tunteet hetkeksi pintaan että saadaan kirjoitettua pieni kirjoitus ja sitten imaistaan ne syvälle sisään ja jos asia jää kaivelemaan niin silloin "vituttaa", asialle sen kummemmin silti mitään tekemättä. Ajatelkaa nyt itsekin omilla aivoillanne, mitä järkeä tässä nyt oikein on?

Nyt se päivämäärä pystyyn, mainostukseen ja levitykseen ihmisten paikalle saamiseksi ja hallitus vaihtoon, rajansa kaikella, myös kansanEDUSTAJIEN toiminnalla. Ihmisiä nekin vain ovat, ihmisiä jotka eivät ansaitse palkkaansa mutta silti korottavat sitä.