Adressi Israelin tueksi!
Vieras |
/ #509 KESKIVIIKKO 06.10.1006.10.2010 19:531. PALESTIINALAISET kiristävät peukaloruuvia Netanyahun kädessä painostaakseen hänet jatkamaan rakennuskieltoa Juudeassa ja Samariassa syyskuun 26. päivä päättyneen moratoriumin jälkeen. Monet rakennusliikkeet ja yksityiset rakentajat ovat jo aloittaneet keskenjäänyttä rakentamistaan, mikä nyt keskeytyisi taas epämääräiseksi ajaksi. Tämä näyttää kehittyvän piirileikiksi, jossa pääministeri ei enää tiedä omaa paikkaansa. On muistettava, että 10-kuukauden moratorium annettiin siksi, että PA olisi suostunut jatkamaan keskusteluja Israelin kanssa. Näin ei tapahtunut. Vasta aivan viime hetkellä Abbas suostui Obaman hillittömästä painostuksesta Washingtonin tapaamiseen, jota mainostettiin suorien keskustelujen aloittamistilaisuutena ja jota seurasi toinen kokous Sharm el-Sheikhissä, mutta jotka olivat luonteiltaan pelkkiä PR-tilaisuuksia, järjestetty medialle muka osoittamaan hyvästä neuvotteluhengestä. Abbasin vaivoin esiin puristama vaivautunut vino hymy ei pystynyt peittämään alla piilevää hapannaamaa, jolla hän viestitti haluttomuuttaan. UUTISET kertovat, että Obama olisi tarjonnut lukuisia etuisuuksia Netanyahun hallitukselle sen vastapainoksi, että se jatkaisi rakennuskieltoa Juudeassa ja Samariassa. Asiaa piti käsitellä eilen Netanyahun nimittämän ”septetin”, eli 7 tärkeimmän ministerinsä kanssa, mutta uutisten mukaan siellä keskusteltiin Israelin vastineesta YK:n teettämään raporttiin flotilla-välikohtauksesta Välimerellä. ”Keskustelujen aikana paikalla olijat kuulivat viimeiset tiedot YK:n toimikunnan tulevasta aikataulusta Gazan flotilla-välikohtauksen tutkimiseksi. Ministerit eivät kosketelleet Israelin ja PA:n välisten neuvottelujen aihepiiriä,” lausunnossa sanottiin. http://www.haaretz.com/news/national/netanyahu-meets-top-ministers-but-no-mention-of-settlement-freeze-extension-1.317357 2. PA:n taholta kerrottiin eilen, että PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas oli saanut sekä Jordanian että Egyptin tuen sille, että hän kieltäytyy jatkoneuvotteluista Israelin kanssa, ellei Netanyahu suostu jatkamaan rakennuskieltoa. Abbas tapasi sekä Jordanian kuninkaan Abdullah II:n että Egyptin presidentti Hosni Mubarakin viikonvaihteen jälkeen. PA:n viranomainen Ramallahissa kertoi eilen JP :n toimittajalle, että USA:n hallitus valmistelee esitystä, jolla kieltoa jatketaan 3 kuukauden ajaksi. ”Se ei ole huono esitys”, viranomaisen kerrotaan sanoneen. ”Mutta nähtäväksi jää, pystyykö Obama taivuttamaan Netanyahun jatkamaan rakennuskieltoa.” Abbasin neuvonantaja Nabil Abu Rudeineh sanoo, että Egypti kannattaa täysin PA:n kantaa tässä asiassa. ”Setlementtien rakentaminen täytyy jäädyttää täydellisesti, jotta rauhan-ponnistelut voisivat onnistua.” Nabil Shaath sanoi asian näin: ”Palestiinalaiset eivät voi neuvotella maata rauhaa vastaan periaatteella samaan aikaan, kun maata varastetaan ja setlementit kasvavat.” Hänen mielestään Israel vastaa yksin, jos rauhankeskustelut jäädytetään. ”Amerikan tukema rauhanprosessi menettää kaiken uskottavuutensa, ellei se pysty painostamaan Israelia täyttämään pääasiallisen velvoitteensa – lopettaa ”setlementtien” rakentaminen.” http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190322 KOSKAHAN Israelissa nousisi johtaja, joka yksiselitteisesti ja ilman diplomaattisia kiemuroita pystyisi sanomaan PA.n johtajille: ”Te perustatte väitteenne pelkkiin valheisiin”, sen sijaan, että niitä yritetään silotella ja selitellä ja lakaista maton alle kuin roskat suostumatta tunnustamaan, että niitä on eikä ne peittelemällä häviä. Tulee mieleen kasku arabista, joka väsyneenä tuli kotiin työstään pyrkien syventymään päivän lehteensä mielituolissaan, kun hänen poikansa pyöri hänen ympärillään kerjäten huomiota lukemattomilla kysymyksillään. Saadakseen hetken rauhaa arabi kertoi pojalle, että tuolla kadunvarrella jaetaan ilmaisia karkkeja. Poika pinkaisi viivana hakemaan omansa, mutta hetken kuluttua arabi alkoi miettiä, että jospa siellä todellakin jaetaan ilmaisia karkkeja. Niinpä hänen täytyi mennä itsensä katsomaan, oliko se totta. Tämä pieni esimerkki voinee antaa kuvan siitä, miten massapsykoosi toimii. Göbbels sanoi aikoinaan. Mitä suurempi valhe, sitä helpompi se on saada kansan tajuntaan totuutena, kun sitä tarpeeksi usein toistetaan. PA turvautuu natsi-menetelmiin ”rauhanprosessissaan”. 3. YMPÄRISTÖN suojeluministeri Gilad Erdan kävi eilen tutustumassa palestiinalaisten rakentamaan Rawabin kaupunkiin Samariassa. Kaupunkia rakennetaan arabimaitten petrodollareilla kiihdytetyllä tahdilla, 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivää viikossa. Kiihdytetyn rakennustahdin tarkoituksena lienee saada työt pisteeseen, jossa niitä ei voida enää pysäyttää ja jonka jälkeen ne on pakko huomioida lopullisissa keskusteluissa. Rakentamisen ympärillä on esitetty kriittisiä arvioita, miten se suunniteltiin ja miten sen suunnittelussa huomioitiin – tai jätettiin huomioimatta – useita elintärkeitä kysymyksiä. ENSIMMÄINEN on se, että ainoa kaupunkiin johtavaa tietä varten kelvollinen maa-alue kuuluu Israelin C-alueeseen, jossa sille kuuluu alueen sekä siviili. että turvallisuusvastuu. Rakentajat näyttävät otaksuneen, että Israel suostuu automaattisesti luovuttamaan maapohjan PA:lle. Ei ole selvää, mitä kautta rakennustyön aikainen liikenne alueelle kulkee. TOISEKSI rakentajat eivät ole esittäneet tarvittavaa selvitystä kaupungin vesihuollosta. Mistä saadaan juomavesi 40 000 asukkaan kaupungille? KOLMANNEKSI rakentajien laatima jätevesi- ja jätteiden keräyssuunnitelma ei ole hyväksyttävä Israelin normien mukaan, mikä tulisi toteutuessaan aiheuttamaan vaarallisen ympäristötuhon alueella, mikä tulisi laaksojen kautta levittäytymään Israelin puolelle. NELJÄNNEKSI kaupunki tulisi aiheuttamaan vaikean ilmaston saastumisen. MINISTERI Erdan katseli eräältä harjanteelta, miten 1350 asuntoyksikön rakennustyöt olivat meneillään, joskin sillä hetkellä tauolla, vastapäisellä kukkulalla muuttaen sen ulkomuodon kokonaan valtavilla maansiirtotöillä. Erdan totesi, että rakentajat olivat esittäneet jätevesi-, vesi ja jätteiden keräyssuunnitelman, mutta ettei se vastannut vaadittavia kriteereitä ja ministeriö esitti lukuisia selvitys- ja täydennyssuunnitelmia, joita ei ole saatu. Hän sanoo, että ministeriö tulee vaatimaan, että puolustusministeriö, jonka vastuulla on territorioitten siviilihallinto, keskeyttää Rawabin kaupungin rakentamisen, kunnes hyväksyttävät selvitykset ja täydennykset on saatu. Koska alue kuuluu PA:n A-alueeseen, jossa se myöntää rakennusluvat, Israelilla ei ole oikeutta puuttua itse rakentamiseen, mutta se voi estää työmaaliikenteen omistamansa alueen kautta siten käytännössä jäädyttäen rakennustyöt. Arvaukseni mukaan Ehud Barakin johtama puolustusministeriö tuskin suostuu radikaalisti rajoittamaan rakennustöitä. Tämä tuntuu sitäkin oudommalta, että lähellä sijaitsevien juutalaisyhteisöjen asukkaat eivät 10 kuukauden aikana saaneet lisätä välttämätöntä parveketta asuntoonsa, ja samaan aikaan PA rakentaa 40 000 asukkaan kaupunkia puutteellisin suunnitelmin ilman minkäänlaisia vastaväitteitä alueella, jota yleisesti pidetään ”kiistanalaisena”, ja jossa PA on luvannut olla lisäämättä provosoivia töitä (facts on ground). RAWABIN suunnitelmista ja rakentamisesta vastaa Bayti Real Estate Co, joka koostuu Qatari Real Estate Investment co. yhdessä Palestinian Massar International kanssa. Työt aloitettiin tammikuussa 2010, mutta Erdan sai tuntuman asiaan vasta pari kuukautta sitten. Rakennus-yhtymää edustava Amr Dajani kehuu, että kaupungista tulee ympäristöystävällinen; on puistoja, jalankuluteitä, autotallit talojen kellareissa, julkinen liikenneverkko, ajan tasalla oleva tietoliikenne ja –yhteysjärjestelmä kaapeliyhteyksineen ilman TV-antenneita. Jätevesi- ja jätehuolto yhdistetään Ramallahin kanssa, mutta alkuvaiheessa turvaudutaan omaan järjestelmään. Pöly- ja äänihaitoista Dajani huomautti vain, että niitä tutkitaan. Erdan ihmettelee toisten ministereitten kanssa, miksi kaupunkia yleensä rakennetaan, miksei tarvittavia asuntoa voitu rakentaa Ramallahin yhteyteen? He tulevat siihen päätelmään, että Rawabin kaupunkia rakennetaan pelkästään poliittisten päämäärien vuoksi. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190352 4. UUTISOTSIKOITA - Netanyahun hallituksessa katsotan, ettei arabiliiton mahdollinen perjantain päätös koskien Israelin ja PA:n välisiä keskusteluja ole mikään rajapyykki, jonka jälkeen ei ole mitään mahdollisuuksia. Siellä viitataan siihen, että 26.09. loppunut 10-kuukauden moratoriumin loppuminen ei saanut taivasta putoamaan, kuten uhattiin. Pääministeri kansliassa spekuloidaan, miksei sen sijaan voida aloittaa keskusteluja todellisista kysymyksistä, kuten turvallisuus, jota Netanyahu pitää ykköskysymyksen, tai rajat, jotka PA:n listalla ovat ensimmäisinä. Kuten eilen viitattiin, PA haluaa tätä siksi, että saatuaan Israelin suostumaan rajoihin PA voi julistajaa itsenäisen Palestiinan valtion suostumatta mihinkään Israelin kanssa. Tämä näyttää olevan PA:n ja varsinkin pääministeri Fayadin taktiikkana. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190355 - Juudean ja Samarian juutalaisasukkaat esittävät vetoomuksen korkeimmalle oikeudelle, että se estäisi puolustusministeriä tuhoamasta heidän synagogansa El Matanissa. JP :n kolumnistit H Keinon ja G Hoffman poliittiselle näylleen uskollisina kutsuvat asukkaita ”setlereiksi”, vaikka he ovat maan todellisia perijöitä ja omistajia. Viimeisen uutisen mukaan Netanyahu kehotti Barakia säästämään synagogan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139921 - Kuuluisa ns. seksirabbi Shmuley Boteach kävi Hebronissa omin silmin toteamassa , miten varoituksista huolimatta juutalaiset asukkaat kaupungissa omaavat täydellisen sisäisen rauhan ja turvallisuuden, ja kertoo artikkelissaan, miten hän sai tuntuman tästä omassa sydämessään. Hebron oli juutalaisten ensimmäinen pääkaupunki, joskin epävirallinen, ennen kuin kuningas David pääsi tunkeutumaan jebusilaiseen Jerusalemin kaupunkiin, jolle hän antoi nimen Davidin kaupunki. http://www.jpost.com/Opinion/Columnists/Article.aspx?id=190178 - IDF:n etnisen koodin laatinut professori Asa Kashner asettaa kyseenalaiseksi korkeimman oikeuden päätöksen, jonka mukaan siviilien käyttäminen turvallisuuskilpenä vaarallisissa olosuhteissa on kielletty kaikissa olosuhteissa. Hän sanoo, että jos sotilaan henki säästyy tällä toimella se on oikeutettua. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190354 - Lodin kaupungin pormestari uhkaa sulkea koko kaupungin kahden murhan seurauksena, ellei hallitus lähetä rajapoliiseja palauttamaan turvallisuutta kaupunkiin. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=190365 - Poliisi pidätti Kalkiliyan kaupungin 27-vuotiaan miehen Muhammad Soilamin 7 naisen pahoinpitelystä ja raiskauksesta Raananin kaupungissa. Miehen uhrit kertovat, miten väkivaltaisesti mies toimi ja miten täynnä vihaa hänen silmänsä olivat. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3964837,00.html - Petah Tiqvan oikeus ei antanut Rabinin murhasta elinkautiseen tuomitulle Yigal Amirille lupaa olla toisten vankien joukossa väittäen tällä suojelevansa hänen hyvinvointiaan. Oikeus ei liene kuullutkaan henkisestä hyvinvoinnista, joka varmaan kärsii korjaamattomia vaurioita kiduttamisesta eristetyssä vankilansellissä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3964644,00.html - Raketti-isku brittidiplomaattien saattuetta vastaan Jemenissä haavoitti neljää. http://www.haaretz.com/news/international/rocket-attack-in-yemen-targets-british-embassy-car-wounds-4-1.317474 - Israelissa puhkesi kova sanasota valtion osuuden nostamisesta kaasulöytöjen hyödyntämisestä vastaavilta yhtiöiltä. Asia uhkaa muuttua kansainväliseksi. Iran on tarjoutunut etsimään kaasua ja öljyä Libanonin rannikon edustalta ja tarjoaa yhteis-työtä myös Egyptin kanssa. http://www.haaretz.com/print-edition/business/mks-big-gas-spar-in-knesset-1.317405, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139916 - Moraalittomasti pukeutuneet anarkistit ja vasemmistolaiset ainekset häpäisivät Shimon HaTzadikin (Shimon Oikeamielinen) pyhänä pidettävän tilan Jerusalemissa vain muutamaa päivää ennen siellä järjestettäviä muistotilaisuuksia. Anarkistit olivat töhertäneet seinille hakaristejä ja jättivät paikalle PA:n lippuja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139920 - Debkafile arvioi, että Israel julkisti 1973 sodan arkistoja tarkoituksellisesti varoittaakseen Damaskosta, että jos se aktivoi Hizbullahin ja Hamasin hyökkäyksiin Israelia vastaan, Syyrian pääkaupunki ei tällä kertaa vältä hyökkäystä. http://www.debka.com/article/9064/ |
Kommentoi adressia |
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu MUISTA VAHVISTAA ALLEKIRJOITUS SÄHKÖPOSTILLA! Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt hallitus viestii, että lakiin ei voi luottaa...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen mittakaavassa merkittävän Iidesjärven lintujärven eteläpuoliselle alueelle ollaan kaavoittamassa oleskelu- ja toimintapuistoa. Puiston myötä alueen herkkä ja monimuotoinen luonto on vaarassa tuhoutua ja köyhtyä ja sen linnustoa ja kasvistoa uhkaa lajikato. Haluamme estää tämän, ja vaadimme, että koko alue varattaisiin luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi vaadimme, että oleskelu- ja toimintapuiston suunnittelu keskeytetään. Alueelle ei pidä rakentaa uusia aktiviteetteja, vaan sitä tulee kunn...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTU- JA ISRAELMARSSIT 2025 KESÄKUU KUOPIO JA SIILINJÄRVI HELMI- JA MAALISKUU HELSINKI Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israel...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vantaan kaupunki hakee Eräkujalle Louhelan päiväkodin tontin laajentamista rakentaakseen uuden jättikokoisen päiväkodin. Kaavaehdotuksessa päiväkoti tulisi puolittamaan nykyisen Louhipuiston. Jäljelle jäävään puoliskoon on kaupungin aiemmissa suunnitelmissa rakentaa aidattu leikkipaikka, joten koko puisto on käytännössä katoamassa. Louhelan taloyhtiöillä on pihoillaan omat leikkipaikkansa, joten leikkipaikka ei tulisi niinkään alueen asukkaiden, vaan muualla asuvien tarpeisiin. Alueen asukkaat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Nurmijärven kunta ei myy Märkiön leirikeskusta, vaan säilyttää sen kunnallisessa omistuksessa, kuntalaisten ja erityisesti lasten, nuorten sekä yhdistysten käytössä. Märkiö on ollut osa Nurmijärven elävää yhteisöä jo vuodesta 1988. Se on paikka, jossa nuoret kasvavat, opitaan yhteisöllisyyttä, koetaan luonnonrauhaa ja rakennetaan muistoja. Se on myös tärkeä tukipilari yhdistys- ja koulutoiminnalle. Ymmärrämme, että taloudelliset päätökset ovat vaikeita. Mutta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
SISÄMINISTERILLE Me allekirjoittaneet vetoamme sisäministeriin, että Suomesta turvaa hakeneet ihmiskaupan uhri Mary ja hänen lapsensa saisivat turvapaikka-asiansa Maahanmuuttovirastossa suulliseen käsittelyyn ja häneen sekä hänen 2- ja 6- vuotiaisiin lapsiinsa Italiassa kohdistuva fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan uhka otettaisiin vakavasti. Pyydämme myös, että lapsen etu arvioidaan yksilöllisesti ja asianmukaisesti päätöksenteossa. Heitä uhkaa pakkopalautus 25.3.2025. Asiassa on...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen Hyvät virkamiehet ja päättäjät, Pyydämme, että Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) harkitsee tarkoin päätöstään lakkauttaa vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan toukokuun 2025 loppuun mennessä ja peruuttaa tämän päätöksen. Etäpäivätoiminta tabletilla ei riitä turvaamaan vanhusten osallisuutta ja hyvinvointia. Päivätoiminnan merkitys Vanhusten päivätoiminta on tärkeä mahdollisuus osallisuu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Eduskunnassa on leikattu mielenterveyspalveluista ja se näkyy esimerkiksi hoitoon pääsyssä sekä lääkäreiden ja psykologien määrässä. Parhaimmillaan hoidon piiriin pääsy kestää jopa puolesta vuodesta vuoteen. On paljon tapauksia, kun hoidonpiiriin hakeva ei ole saanut nopeammin apua ja on päätynyt jopa itsemurhaan. Jonotusaika on liian pitkä, johon täytyy tulla muutos! Jos apua ei saa ajoissa mielenterveys vaikeutuu ja pitkittyy. Myöskin hoito tulee olemaan vaikeampaa. THL tilastojen mukaan Tammi...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45534 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10624 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1740 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
256 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
173 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20870 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
139 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.