Protesti KANSANEDUSTAJIEN 8,1% Palkankorotusta vastaan!

Mervi
Vieras

/ #1864 Hurjaa touhua.

07.10.2010 12:06

Voiko ahneudella olla loppua? Palkansaajat taistelee pienistä korotuksista tai edes siitä, että saa suomen lakiin säädetyin ehdoin työtä tehdä. Kansanedustajat tuntuu kannattavan/ Hallitus, että ulkomaalaisia vaan tänne tekemään nekin vähät työt mitä nyt suomessa yleesä viellä on ( Ihmeellistä sen takia kun kielitaitokin on ekana opittava ennen kun on mahdollisuus veroja täällä ruveta maksamaan). Kyllä nyt tulee mitta täyteen, jos tällä tavalla meidän asioita hoitaa ja ottavat valtavan palkan. Kyllä Bryssellissä on jo meidän kansan edustajia joten ehdotan, että korotuksien johdosta voimme leikata puolet edustajista pois. Ne jolla on jo täydet eläkkeet, voi ihan oikeesti pistää lepämään. Kyllä me ruummillisen työn tekijät tätä maata toiminnassa pidetään kuten tähänkin saakka sotaveteraanit. Kunnia heille!!