Kannabis lailliseksi

seidi

/ #3359 LAKIALOITE

15.01.2012 08:53

Tämän vuoden maaliskuussa tulee laki voimaan jonka mukaan 50 000 kansalaisen allekirjoittama lakialoite pitää käsitellä eduskunnassa. Oletteko miettineet tämän toteuttamista. Pitäisi varmaankin toteuttaa jotenkin sähköisellä tunnistuksella verkkopankissa. Hyvin moni maa Euroopassa on kuitenkin jo dekriminilasoinut kannabiksen ja lieventänyt siitä annettavia rangaistuksia. Esimerkiksi Sveitsikin salli tämän vuoden alusta pienen määrän kotikasvatuksen.