Adressi Israelin tueksi!

Tiedoksi:

/ #521 PERJANTAI 15.10.10

15.10.2010 16:52

gavriblock
ajantasatietoa israelista
Friday, October 15, 2010

1. ”TUHOTKAA sionistit ja vapauttakaa palestiinalaiset väkivalloin! Sionistit, menkää takaisin sinne mistä tulittekin!”, huuteli Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad seisoessaan vajaan neljän kilometrin päässä Israelin rajasta Bint Jbailin kylän raitilla, josta käytiin rajuja taisteluja Libanonin kakkossodan aikana. Kylään oli rakennettu kulisseja ja jopa Kalliomoskeijan kaksoiskappale kuin osoitukseksi, ettei kysymys ole vain Libanonista ja Israelista vaan Jerusalemista ja Temppelivuoresta.
AHMADINEJAD kutsui Bint Jbailin kylää ”vapauden pääkaupungiksi, vastarinnan ja voiton pääkaupungiksi”. ”Libanonin vastarinta on voimallisempi kuin sionistien miekat”, hän julisti silmäillessään korokkeeltaan Israelin rajan suuntaan, jossa IDF:n helikopterit lentelivät rajan suuntaisesti tarkkaillen kaikkea, mitä Libanonin puolella rajaa tapahtuu. Hän varmaan huomasi myös ne 2000 sinivalkoista ilmapalloa, jotka Aoup Kara oli hankkinut ja jotka päästettiin ilmaan Moshav Haavimin juutalaisyhteisöstä.
Bint Jbailin kylä kärsi kovia menetyksiä taisteluissa v. 2006, mutta Iranin kymmenien miljoonien USD avustuksilla sitä on Hizbullahin ohjauksessa rakennettu uudelleen.

”MAAILMA tietää miten sionistit hyökkäsivät Bint Jbailiin sen vastarinnan murtamiseksi, mutta tänään heitä näy missään”, Ahmadinajad maalaili. ”Bint Jbail on edelleen elossa ja seisoo edessämme. Se seisoo vihollisen edessä viimeiseen minuuttiin saakka”.
Presidentti Ahmadinejad sanoi, että ”sionistit ovat syyllisiä maailman taloudelliseen kriisiin kuten myös sen ilman saastumiseen.” Hän suitsutti ylistystä kylän asukkaille, jotka ”antoivat näytteen vastarinnastaan, kärsivällisyydestä, päättäväisyydestä, jotka olivat voimakkaampia kuin vihollisen tankit ja lentokoneet”. Hän lupasi, että ”Iranin kansa tulee pysymään heidän rinnallaan kuten myös kaikkien alueen ihmisten tukena.”
Israelin ohella Ahmadinejadin hampaissa oli USA, jonka hän sanoi ”tappavan viattomia ihmisiä väittäen käyvänsä sotaa terrorismia vastaan Afganistanissa”.
AHMADINEJADILLE annettiin poliittisen tieteen kunniatohtorin arvo Libanonin Beirutin Yliopistosta, kuten Iranin TV IRNA raportoi. Puheessaan yliopistossa hän syytti länsivaltoja, jotka ovat monopolisoineet ydinteknologian ja haluavat kieltää sen saavutukset muilta.
Tavatessaan Libanonin oppineita, uskonnollisia johtajia ja auktoriteetteja hän kehotti heitä yhdessä poliittisten johtajien kanssa ratkomaan haasteita inhimillisessä yhteiskunnassa. ”Kaikki jumalalliset uskonnot ohjaavat yhteiskuntaa hyvinvointiin ja kutsuvat inhimillistä yhteisöä yksijumalaisuuteen, oikeuteen ja ystävyyteen”, hän julisti. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=191407

2. JP kirjoittaa pääkirjoituksessaan Ahmadinejadin vierailusta Libanonissa otsikolla ”Ahmadinejadin voitonmatka”. Alaotsikossa kerrotaan, että Libanonin valloitus, jonka sinetöi Ahmadinejadin voitonmatka, on ensiaskel Iranin julistamaan päämäärään hegemoniaan islamilaisessa maailmassa ja laajemmallekin.
Artikkelissa todetaan, ettei Ahmadinejadin Libanonin vierailu ollut kohteliaisuusvierailu, vaan ”provokaatio, joka lähettää moninkertaiset, hyvin huomioarvoiset viestit lukemattomille paikallisille ja kansainvälisille tarkkailijoille”. Edelleen todetaan, ettet viesti ole vain toisto hänen YK:ssa vuosittain pitämästään häpeällisestä puheesta, vaan tällä vierailulla on välittömät käytännölliset seuraukset.

Ensiksi hän tarkoituksellisesti provosoi Israelia ulottamalla vierailunsa aivan Israelin rajan tuntumaan lähettäen samalla varoituksia hyökkäyksistä Iranin ydinlaitoksia vastaan.
Toiseksi hän lähettää Israelille viestin, että sillä on vastassaan Libanonissa voimakas vastustaja, Hizbullah, joka vastoin YK:n lauselmaa 1701 on aseistautunut hankkien yli 40 000 ohjusta, ja että Iran voi niin halutessaan aktivoida tämän vastustajan.
Kolmanneksi Ahmadinejad ilmoittaa maailmalle, että se on Iranin hallitus, joka ohjailee tehokkaasti tapahtumia Libanonissa yhdessä Syyrian hallituksen kanssa.
Neljänneksi artikkelissa todetaan, että vierailu ilman epäilyksiä viestittää, että Beirutin hallitus on alistettu pelkäksi fasadiksi, että Beirut on Teheranin ja Damaskoksen käskyläinen, ja että Iranilla on Libanonissa legioonia, jotka se voi tarvittaessa lähettää ottamaan valvontaansa osia Libanonin hajanaisesta kentästä; eli Libanonin hallituksella ei ole juuri valinnanvaraa. Artikkelissa todetaan yksikantaan, ettei Libanon ole enää itsenäinen valtio eikä sillä ole valtaa päättää omista asioistaan puhumattakaan alueen kysymyksistä laajemmin.

Edelleen todetaan nöyryytyksen huipuksi, että pääministeri Saad Haririn hallitusta painostetaan lopettamaan pääministeri Rafik Haririn v. 2005 murha-tutkimukset, koska ne voivat syyttää Hizbullahin korkeita johtajia. Siten pääministeri Hariri pakotetaan yhteistyöhän hänen isänsä murhaajien kanssa tai ”häntä voi odottaa isänsä kohtalo”. Tämä kävi selväksi Hizbullahin parlamentin jäsenen Nawwaf al-Moussawin lausunnosta, jossa hän uhkasi, että ”jokainen, joka hyväksyy murhaa tutkivan tribunaalin päätöksen eliminoidaan petturina”. Syyria heitti oman suola-annoksensa avoimeen haavaan antamalla pidätysmääräyksen 33 libanonilaiselle, joiden se sanoo antaneen väärän todistajalausunnon. Osa heistä on lähellä Hariria ja hänen hallitustaan.
Artikkelissa todetaan, että Haririn vaikeudet ovat seurausta hänen omasta heikkoudestaan, päättämättömyydestään ja päämäärättömyydestään aivan yhtä paljon kuin ulkoisesta ja sisäisestä painostuksesta, ja hänen kunniaton alistumisensa Nasrallahin vaatimuksiin jo ennakoi , että hän joutuu Bashar Assadin nieltäväksi ja oli pakotettu nyt hyväksymään Ahmadinejadin vierailun.
Pääartikkeli päättyy sympatian osoitukseksi ja pyytämiseksi Libanonin kansalle, muillekin kuin kristityille, jotka voimattomina seuraavat, miten heidän maansa liitetään osaksi iranilaista monarkiaa. Artikkelissa tähdennetään, ettei tämä ole vain Israelin ongelma, vaan sen tulisi olla herättämässä kansainvälistä yhteisöä tajuamaan Iranin laajentumispyrkimykset islamilaisessa maailmassa, joka kosketti ensiksi Libanonia ja sitten koko maailmaa. http://www.jpost.com/Opinion/Editorials/Article.aspx?id=191301

3. PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas totesi eilen tavatessaan Suomen presidentti Tarja Halosen Ramallahissa Mukatan hallintokeskuksessaan, että ”Israel saa kutsua itseään millä nimikkeellä haluaa, eikä sillä ole mitään tekemistä PA:n kanssa”. Hän totesi, että PLO tunnusti Israelin vuonna 1993 Oslon sopimuksissa. ”Meidän asemamme on, että me tunnustamme Israelin”, hän selitti. ”Me uskomme täysin kahden valtion ratkaisuun – Palestiinan valtio 1967 rajoilla ja Israelin valtio – eläen lähellä toisiaan rauhassa ja turvallisuudessa. Tämä on paras ratkaisu kummallekin, eikä meidän tule loitontua kahden valtion periaatteesta.”

ABBAS kehotti Israelia lopettamaan rakentamisen Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä, jotta voitaisiin aloittaa keskustelut ydinkysymyksistä kuten Jerusalem, pakolaiset ja ”setlementit”. ”Meidän tulee keskittyä toivoon eikä pettymyksiin”, hän sanoi.
Hän kertoi, että arabijohtajat suostuivat antamaan USA:lle kuukauden lisäajan voidakseen sen aikana pakottaa Israelin lopettamaan kaiken rakentamisen Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä, jota PA pitää ehtona palatakseen neuvottelupöytään. Hän sanoi olevansa valmis koska vain – kun tuo ehto on täytetty – keskustelemaan rajoista ja turvallisuuskysymyksistä. ”Me pysymme rauhan optiossa, eikä sille ole vaihtoehtoa.”
Abbas sanoo panevansa kaiken toivonsa USA:n kykyyn painostaa Israelia. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=191458

PRESIDENTTI Tarja Halonen tapasi myös PA:n pääministeri Salaam Fayadin, joka sanoi kansainvälisen yhteisön olevan vastuussa ”Israelin pakottamiseksi taipumaan PA:n tulkintaan kansainvälisestä laista ja sen mukaan lopettamaan kaiken rakentamisen Juudeassa ja Samariassa askeleena laittoman miehityksen lopettamiseksi”, kuten hän asian näkee. Hän myös vaati, että Israelin tulee sallia PA:n turvallisuusjoukkojen toimia esteettä ns. C-alueella, joka on Israelin täydessä turvallisuus- ja siviilihallinnossa. Fayad vaatii, että Israel vetäytyy 1967 sotaa edeltäville linjoille, ns. ”Auschwitzin rajoille”, kuten Abba Eban niitä nimitti. Hän vaatii, että Israel poistaa rajoitukset C-alueelta, joka on n. 60 % kokonaisalueesta. Hän otti esimerkiksi ”Ofer-vankilan” Pisgat Zeevin juutalaislähiön, jota hän kutsui ”setlementiksi”, sekä tien no 443, jolla arabeja kielletään ajamasta. Todellisuudessa tie avattiin arabeille sen jälkeen, kun se terrori-iskujen vuoksi tilapäisesti suljettiin arabeilta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140096
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140077

4. UUTISOTSIKOITA
- Israel odottaisi USA:n ulkoministeriöltä selvää tukea vaatimuksessaan Israelista juutalaisena valtiona. Ministeriön edustaja Crowley oli eräässä puheohjelmassa tentattavana, eikä häneltä saavut selvää vastausta tuohon kysymykseen peläten PA:n tuomiota. Ulkoministeri Hillary Clinton uskoo sekä Netanyahun että Abbasin haluavan päästä historiaan rauhantekijöinä, mutta sanoo myös tiedostavansa vaikeudet, emotionaaliset ja käytännölliset, jotka vaikeuttavat päätöksiä. Hän muisti mainita, miten IDF:n vetäydyttyä Libanonin eteläosasta, sen miehitti Hizbullah, ja vetäessään joukkonsa ja asukkaansa pois Gazasta, se sai Hamasin ja raketit. (JP)
- Pääministeri Netanyahu valitti, että Libanon on nopeasti muuttumassa Iranin ajatollahien hallituksen etäispäätteeksi. ”Se on todellinen tragedia Libanonille, mutta Israel tietää, miten puolustautua,” hän vakuutti.(JP)
- USA:n kongressin jäsenet ovat alkanet kysellä USA:n antaman sotilaallisen avun mielekkyyttä Libanonille Ahmadinejadin vierailun antaman viestin valossa. (JP)
- Sosiaaliministeri Yitzhak Herzob aikoo mennä mukaan Labourin puheen-johtajakisaan. (JP)
- Jerusalemin viranomaiset ovat alkaneet tosissaan selvittää, miten hyvin tai huonosti pyörätuoleilla liikkuvat pystyvät toimittamaan asioitaan pääkaupungissa. (JP)
- Israel taistelee Iranin kanssa voitosta, tällä kertaa shakkipöydällä. Israelin mestari Alik Gershon aikoo lyödä Iranin mestarin Morteza Mahjoobin maailmanennätyksen, miten monta peliä hän pystyy käymään määrätyssä ajassa. Gershon sai 500 haastajaa, ja aloitti taistonsa eilen ja päättää sen tänä aamuna. Mahjoob otti maailmanennätys-kisassa 500 haastajaa, voitti niistä 397, 90 meni tasan ja hävisi 13. (JP)
- Pääministeri hyväksyi urakkapyynnöt 238 asuntoyksikölle Jerusalemin Pisgat Zeevin lähiöön, vaikka se sijaitsee ns. vihreän linjan itäpuolella.
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/netanyahu-approves-tenders-for-
238-homes-east-of-green-line-1.319250
- Egyptin ulkoministeri Gheit sanoi eilen, että arabiliiton asettama seurantakomitea voi suositella Palestiinan valtion perustamisen YK:n päätettäväksi, jos Israel jatkaa rakentamistaan Juudeassa ja Samariassa. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/arabs-may-ask-un-to-recognize-palestinian-state-1.319258
- Al Manar TV raportoi, että Hassan Nasrallah tapasi Iranin presidentti Ahmadinejadin Iranin lähetystössä Beirutissa, koska se oli ainoa turvallinen paikka. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/report-ahmadinejad-met-nasrallah-at-iran-embassy-in-beirut-1.319170
- ADL listasi 10 eniten USA:ssa Israelia mustaavaa juutalaisjärjestöä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3969798,00.html
- Iranilainen lehti Sobh-a Sadeq ennusti artikkelissaan, että Israelin ja Hizbullahin joukot joutuvat suureen taisteluun lähiaikoina, ja että Iranin vallankumouskaarti on osallisena siinä. Artikkelin käänsi MEMRI. Artikkelissa arvioidaan, että taistelu alkaa Hizbullahin provokaatiosta, jonka Iran on hyväksynyt. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140093
- IDF valmistautuu odottaessaan, että Hamas toteuttaa uhkauksensa kostosta sen kahden johtajan surmasta tulitaistelussa IDF:n kanssa Hebronissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140094
- 12-vuotias palestiinalaispoika, joka kivitti juutalaisen Ir David järjestön johtajan autoa ja joutui tämän auton tönäisemäksi, sanoo – ensin syytettyään murhayrityksestä – ettei hän muista mitään tapahtumista ennen kuin hän näki auton tulevan häntä kohti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140097
- Yitzhak Rabinin tytär Dalia Rabin uskoo, että vaikka kukaan ei puhu – ei edes Shimon Peres – Oslon sopimuksista, ne kuitenkin aloittivat keskustelut rauhasta. Hän sanoo, ettei enää puhuta rauhasta vaan erottautumisesta, kahdesta kansasta, jotka eivät osaa asua keskenään rauhassa. Ynetin artikkeli puhuu asiasta sovinnollisesti eikä puutu hänen isänsä murhatapahtumiin, joista Dalia itsekin vaati lisätutkimuksia useitten ristiriitaisuuksien vuoksi sekä tapahtumissa että lääkärinlausunnoissa. Toisessa yhteydessä hän sanoo, että hänen isänsä olisi ehkä luopunut Oslon sopimuksista, jos olisi saanut elää – tai ainakin vaatinut niihin muutoksia. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3968918,00.html

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…