Urheilu pois YLE puheesta
k-j fröjd |
/ #184 Re: Yle onnistui vieroittamaan itsestään erinomaisesti18.02.2012 16:41#183: Vieroitettu - Yle onnistui vieroittamaan itsestään erinomaisesti Ehkä olen ihan hakoteillä kun ajatelen että tuo ylen peruste tavoittaa ns. ruuhkaikäisiä (tms.) rikkoo yhdenvertaisuusperiatetta. Kaikki kansalaiset on yhdenverataisia lain edessä riippumatta iästä, kielestä, rodusta, uskonnosta tms seikasta. Eihän ohjelmia voi suunnata esim rotun vedoten tai ihonväriin - miksi siis ikä olisi peruste? Kieltämättä esim. työpaikkailmoituksissa usein esitetään ikätoive hakijalta. Mutta se ei perustu lakiin. Haetaan esim kolmekymppistä nuorekasta...jne. Puhutaan kuitenkin aikuisista ihmisistä. Ohjelman sisältöä ei tee hyväksi tai huonoksi kuuntelijan ikä. Jos ohjelma on huonosti toimitettu, ei ole väliä kuinka vanha vastaanottaja on. Höttö on höttöä iästä riippumatta. Varmaan musiikkimaku muuttuu iän myötä, mutta musaahan ei puheella ole. Minä olen koko ikäni ollut kiinnostunut esim historiasta ja olen aina kuunnellut historiaohjelmia jos tarjontaa on ollut. Ikä ei ole tottumusta tai kiinnostusta muuttanut. 15-vuotias voi olla aivan yhtä kiinnostunut politiikasta kuin 70-vuotiaskin. Olen mailitse kysellyt puheen toimittajien koulutuksesta ja valmiuksista sekä rekrytointi- ja hakumenettelyistä - tuloksetta. Yle on julkinen laitos. Rekrytointi pitää olla läpinäkyvää. Mehän ohjelmat maksamme. Kaikki muutkin valtion tai kunnan virat tai toimet pitää olla julkisesti näkyvillä niitä haettaessa ja ne ovat kaikille hakijoille auki. Valinnan tulokset myös ilmoitetaan julkisesti. No - onhan meillä toki korruptiota poliittisissa virkanimityksissä, mutta nekään eivät ole perustuslain mukaisia. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45654 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1762 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1465 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
362 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2317 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
250 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
211 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
188 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
178 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20891 Luotu: 20.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
129 Luotu: 07.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025