Uusi suuri Kouvola sinetöi Orilammen majan kohtaloa

Orilammen ystävä
Adressin tekijä

/ #13 Hämmentävää

09.11.2010 12:46

Useampi valtuuston edustaja on ollut yhteydessä tämän yhteisön eri jäseniin, joista on raportoitu eteenpäin. Edustajat ovat kertoneet tarinaa pienestä luontotuvasta, parista petipaikasta ja laavusta. Esille on noussut myös leirikeskus ihan muutamalla lapsipaikalla.

Tämä on hyvin hämmentävää ja samalla mielenkiintoista. Miten on onnistuttu levittämään päättäjille näin erilainen kuva asiasta. Kuitenkin 5.11.2010 kaupungin virallisessa palvelussa on julkaistu aivan erilainen suunnitelma, joka ei tiedä mitään pienistä luontotuvista. Siinä sen sijaa puhutaan suuresta keskuksesta.

Elinkeinojaoston esityslistalla 10.11.2010
Kouvolan pohjoisen järvialueen luonto- ja matkailukeskus
Konseptisuunnitelma ja aikataulutus:
http://194.89.127.7/djulkaisu/kokous/20101884-4.HTM

"Keskus rakennetaan kaupungin omistamalle ”koulun tontille”, jonka rakennusoikeutta nostetaan kaavoituksen yhteydessä nykyisestä 5 %:sta 10 %:iin. Tarvittava pysäköintialue ja lisämajoitus tehdään viereiselle Kulonpalon alueelle, joka on kooltaan n. 60 ha."

Elinkeinojaostossa jo käsitelty 27.10.2010

"Elinkeinojaosto hyväksyy investointiesityksenä 320 000 € Repoveden alueen luontomatkailukeskuksen suunnittelun käynnistämiseen sekä myöhemmille vuosille 6,7 M€."

http://194.89.127.7/djulkaisu/kokous/20101845-4.HTM