Urheilu pois YLE puheesta

Timo Mäkinen
Adressin tekijä

/ #192 Kutsu kaikille

28.02.2012 17:19

Hei kaikki,
alla kopiotuna Ylen asia facebook-sivulta kutsu kokoukseen. Tervetuloa kaikki!

Kutsumme sinut täten mukaan perustamaan yhdistystä keskiviikkona 29.2.2012 klo 15 Espoon Sellon kirjaston Akseli-saliin. Varsinainen perustamiskokous aloitetaan heti, mutta paikalla on päivystys ainakin klo 18 asti. Kirjasto on auki klo 20 saakka, joten tarvittaessa olemme paikalla vielä sittenkin. Kerrothan, jos haluat tavata meitä klo 18 jälkeen.

Olemme perustamassa yhdistystä, joka vaatii Yleisradiota täyttämään lakisääteisen yleissivistystehtävänsä täysimääräisesti. Periaatteessa Yleisradion toimintaa valvoo liikenne- ja viestintäministerin sekä hallintoneuvoston lisäksi myös eduskunta. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei nykyinen valvonta riitä, vaan jonkun on ryhdyttävä vallan vahtikoirien vahtikoiraksi. Miksi emme siis me?

Meidän kiinnostuksemme kohteena on kaikki YLEn tuottama materiaali jakelukanavista riippumatta, vaikka protestiliikkeemme sai alkunsa nimenomaan YLE Puheen radiokanavan muutoksista. Selkeä juonne toiminnassamme on vastustaa viihteellistymisen levittäytymistä kaikkialle.

Asiaa ajanvietteen (= viihde + urheilu) asemesta edes jossain!