Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä

Ilkka Kapraali
Vieras

/ #8 Vaaleissa valtakirja bisnesajattelulle

19.11.2010 15:03

Äänestämällä palvelujen yksityistämistä ajavia puolueita torniolaiset antoivat uusliberalistiselle bisnesajattelulle vahvan valtakirjan viimeksi kaksi vuotta sitten kunnallisvaaleissa, heidän joukossaan monet nyt työpaikkansa menettävät ensihoitaja-sairaankuljettajatkin.

Kilpailutustyöryhmässä ainoana esitin sairaankuljetuksen hoitamista kaupungin omana toimintana. Työryhmän enemmistön esityksestä SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA sitten PÄÄTTI kilpailuttaa homman. Kilpailutusta kannatti lautakunnassa myös Gunnar Kourilehto, joka ensihoitajien mielenosoituksessa yritti sysätä syyn muiden niskoille.

Vähän huvittaa, kun nyt ne, jotka ovat voimakkaimmin ajaneet yksityistämislinjaa, vaahtoavat tässä asiassa kunnallisen palvelun puolesta. Hommassa paistaa selvä selityksen maku, että "kyllähän mie oikeastaan olin oman toiminnan kannalla, mutta kun parusturvajohtaja ja muut virkamiehet johtivat minua harhaan ja veivät kuin pässiä narussa". Tuollainen on suorastaan raukkamaista vastuunpakoilua ja selittelyä. Eipä sillä, pässi kyllä onkin sellainen luottamushenkilö, joka ei käytä omaa järkeään vaan tekee niin kuin muut tahtovat.