Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä
Matti Suopajärvi Tornio |
/ #73 Re: Vielä muutama kommentti21.11.2010 10:52#66: Ilkka Kapraali - Vielä muutama kommentti Korostan vielä että sopimusta ei ole tehty. <i>"Juolahtipa mieleen sellainenkin, että miltähän tämä helkkarinmoinen tulevan toiminnan haukkuminen mahtaa tuntua niistä seitsemästä (vai montako heitä on?) SPR:n palveluksessa olevasta, jotka on hyväksytty siihen ensi vuoden "rupusakkijoukkoon", josta ei ole kerta kaikkiaan mihinkään. Kirjoittelusta on nimittäin voinut päätellä, että huonoimmat on valittu.</i> Seitsemän nykyistä vakituista. joiden tuntoja kykenevät tarkasti kertomaan vain asianomaiset kollegat itse. Jos jossain kirjoitteluissa on vähätelty valittujen kollegoiden osaamista, tai joku niin on rivien välistä ymmärtänyt, niin hän on VÄÄRÄSSÄ. Kaikki valitut kollegat oat ammatillisesti huippuosaajia ja minulle rakkaita työtovereita. Piste! Näen että heidät on valittu uudelle toimijalle sen suunnitellun tulevan toiminnan vahvaksi rungoksi. Työpaikkahengestä sen verran että tämä pikkuruinen kiista ei ole vaikuttanut työyhteisömme henkeen millään lailla hajoittavasti. Tämä työpaikka on yhteishengeltään ollut paras missä olen ikinä työskennellyt. Piste. Itse katson että tehty työ koituu myös valittujen parhaaksi.
kysyttävää?: m
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3518 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
398 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
429 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1865 Luotu: 09.05.2022
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1507 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
67 Luotu: 07.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1716 Luotu: 22.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
553 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11338 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
20 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025