Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
Vieras |
/ #2378 Re: Re: Onko tuo totta?12.04.2012 01:13#2376: Salattu Messias ja Messias-kansa! - Re: Onko tuo totta?
Niin. Israelin Jumalan esikoispoika on nimeltään Jeesus. Yeshua.
Hän kantoi ristille kaikki meidän syntimme ja sairautemme. Kun Hän vaelsi täällä maan päällä, Hän oli kuin vanhan järjestyksen ylipappi, joka kerran vuodessa meni kaikkein pyhimpään, uhriverta mukanaan, ja samalla kun hän uhrasi, hän vei kaikki kansan koko vuoden sairauden ja synnin Jumalalle. Mutta inhimillinen ylipappi joutui viemään synnit ja sairaudet ja joutui uhraamaan veren joka vuosi uudelleen, sillä se ei kestänyt. Se oli vain maallinen esikuva tulevasta, kestävästä ja kertakaikkisesta sovituksesta, jonka Jeesus tuli täyttämään ristillä. Siitä johtuen, kun maallisen sovitusjärjestelmä vaihtui Jumalan iankaikkiseen sovitukseen Pojassaan Jeesuksessa Messiaassa, Jeesuksen uhrikuolema noudatti täydellisesti esikuvallista mallia. Hän oli Juudan sukua, syntynyt Betlehemissä, kuten profetiat vaativat. Kaikki vanhan liiton profetiat toteutuivat hänessä. Kun hänet uhrattiin, hänet uhrattiin juuri samalla hetkellä kuin vanhan sovitusuhrisysteemin mukaisesti pesach-lampaat uhrattiin. Häneltä ei luutakaan rikottu, kuten uhrilampaalta ei saanut luuta rikkoa, vaikka rintiinnaulittaessa oli tapana, että uhrien sääriluut katkaistiin, jotta he kuolisivat nopeammin (tukehtumiseen). Hän, Jumalan oma uhrikaritsa on sovittanut myös jokaisen juutalaisen Jumalan kanssa, ja Jumala kutsuu heitä ennen kaikkia muita: Tulkaa, antakaa sovittaa itsenne minun kanssani! Jumala on säätänyt, että ilosanoma Jeesuksesta ja hänen sovintokuolemastaan tulee julistaa kaikkialle maailmaan, ALKAEN Jerusalemista. Ensimmäiset Yeshuan opetuslapset ja seuraajat olivat juutalaisia, ensimmäiset ylösnousemuksen todistajat olivat juutalaisia. Ensimmäiset alkuseurakunnat olivat juutalaisia. Yeshua on yhä juutalainen. Hän seisoo taivaallisisa Jumalan kaikkivaltiaan oikealla puolella, ja Hän on juutalainen.
Me kaikki Jeesuksen seuraajat odotamme, että juutalaiset tulevat ja astuvat siihen tehtävään, johon Jumala heidät alunalkaen kutsui, pappiskansakseen, joka julistaa ja opettaa Hänestä kaikkiin kansakuntiin. Jumalan pappiskansaksi, joka julistaa Jumalan siunausta kaikille kansoille, koska heillä on siihen Jumalan kutsu ja auktoriteetti.
|
Kommentoi adressia |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1303 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3449 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
400 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
312 Luotu: 04.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1699 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20421 Luotu: 20.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68601 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
539 Luotu: 01.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1462 Luotu: 10.12.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
667 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2502 Luotu: 15.07.2023
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
259 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11313 Luotu: 03.02.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
585 Luotu: 01.03.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1840 Luotu: 10.04.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
755 Luotu: 10.03.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025