Irtisanoutuminen Hurtigin kaltoinkohtelusta
Kriitikko |
/ #194 Re: Re: Miksikö nimettömänä? Re: Ymmärryskö hukassa?04.05.2012 13:56#192: Ymmärryskö hukassa? - Re: Miksikö nimettömänä? Re: Ymmärryskö hukassa? Tässä asiassa joka koskee tätä Maijan tarinaa ja JH:ta tulee helposti leimatuksi, jos esittää vähänkään kritiikkiä tutkijan tominnan suhteen tai julkaistun kirjan suhteen. Sen vuoksi näihin kriittisesti suhtautuvat eivät uskalla omalla nimellään esiintyä kohta missään. Ymmärrän, että JH;sta tuntuu kaltoin kohtelulta, kun oma yhteisö ei olekaan hänen takanaan kaikessa siinä, jolla hän haluaa muuttaa yhteisöä, sen oppia ja opetusta. Muutosvaatimusten kärkihän kohdistuu lestadiolaisuuden ytimeen - oppiin Jumalan valtakunnasta, yhdestä ainoasta autuaaksi tekevästä uskosta ja vanhurskauttamisopista. Jos lestadiolaisuus on valmis näistä tinkimään, vaatimukset loppuvat. PF:sta on tullut asia, jossa epäillään kaikkea mitä SRK ja sen johdossa olevat henkilöt tekevät tai sanovat. Kaikki se mitä asiassa on tapahtunut tai jäänyt tekemättä, tuntuu olevan SRK:n johdon syy, vaikka selvästi näkyy että kukaan ei ole osannut toimia näissä asioissa kymmeniä vuosia sitten läheskään oikein. Nyt olisi hyvä kertoa joitakin hyviä esimerkkejä lestadiolaisuuden ulkopuolelta vaikkapa 1980- tai 1990-luvulta, jolloin PF-asia on hoidettu hienosti ja kaikkien taiteen sääntöjen mukaan niin maallikoiden kuin ammattilaistenkin toimesta. Epäilen että niitä tapauksia löytyy kovin vähän ja useissa on nähtävissä uhrin kokemuksia sivuuttavia, vähätteleviä ja jopa mitätöiviä piirteitä. Ei tehdä JH:sta uhria, joka tarvitsee erityistä suojelua. Kaikkihan me olemme aina jonkin asian suhteen uhreja, jos JH:n kohtelukin luokitellaan kaltoin kohteluksi. Lestadiolaiset kaikki ovat tulleet viime vuosina kaltoin kohdelluiksi julkisuudessa, josta saa sen kuvan, että pedofiilejä koko porukka. Mistä tämä käsitys on syntynyt? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haljastennokkaa ei saa myydä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3526 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
431 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1762 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1517 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
558 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025