Irtisanoutuminen Hurtigin kaltoinkohtelusta
Vieras |
/ #219 Re:06.05.2012 19:03Kunpa uhrikin jaksaisi noin viisaasti ottaa vanhentuneen rikoksen kohdallensa. Luulisi tekijänkin auliisti tekevän voitavansa uhrin hyväksi koska hänellähän ei ole mitään pelkoa enää tuomiosta, vähin tässä on tunnustus, se auttaa uhria asian käsittelyssä ja oman syyllisyyden tunteiden kanssa, uhrinkin muistikuvat on monesti aikojen kuluessa hämärät ja saattaa jopa muistaa väärin oman asemansa ja jopa syyllistää itseään. Lapsi ei ole koskaan syyllinen, ei vaikka toisi itsensä aikuisen tykö houkutellakseen syntiin, aikuisella ei ole koskaan puolusteltavaa. Moniko kuitenkaa oikeasti tunnustaa tällaista jos ei jää kiinni tarpeeksi aikaisin. Tuomio kyllä tulee aina jossakin muodossa. Mitä ajattelisit jos oma lapsesi olisi ollut kohteena ja rikos vanhentunut, näkisit oman lapsesi tuskan ja ahdistuksen, jopa elinikäisen terapian muodossa. Kirjoittasitko noin viisaasti. Olen sitä mieltä että lastenhyväksikäyttö rikoksena ei kuuluisi vanheta koskaan kuten ei murhakaan. Murhattu ei ole elinikäisen traumansa kanssa täällä keskellämme, hyväksikäytetty sensijaan on, ja usein joutuu kohtaamaan tekijänkin arkielämässä. Tässä hiukan adressin inhimillistä puolta uhrin kannalta, vaatii taitoa ja empatiaa osata mennä eri osapuolien asemaan, se antaa kuitenkin oikeaa viisautta asian hoitoon. Ainoa motto on se että vääryytttä ei saa puolustaa mutta väärin tekijän tulee saada oikeutta lain mukaan. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
365 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51072 Luotu: 02.06.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
54 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1088 Luotu: 25.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
400 Luotu: 21.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
342 Luotu: 29.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
868 Luotu: 14.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
222 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
940 Luotu: 17.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11078 Luotu: 09.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
243 Luotu: 29.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
164 Luotu: 03.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
269 Luotu: 10.08.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
51 Luotu: 22.07.2025