Maahanmuuttajien tuet

Ennen pelkäsin somaleja, kun tutustuin somaliperheeseen ja tajusin, että he ovat samanlaisia kuin me

/ #280

25.05.2012 19:06

Samat toimeentulotukilait ja kelan tuet on maahanmuuttajillakin. Kotoutumistuki, jota kela maksaa koulutuksessa oleville maahanmuuttajille on täysin sama raha kuin mitä suomalainen työtön saa. Samalla periaatteella tulee päälle myös ylläpitokorvaukset. Se on totta että esim. kiintiöpakolaiset(joita vastaanotetaan VAIN 750 vuodessa) saavat alkuavustuksen (esim. yksinasuvalle 700 euroa=erään kunnan toimeentulo-ohjeessa eli maahantulon yhteydessä rahaa vaatteisiin, kenkiin, muutamaan kirppishuonekaluun(yleensä ensin hankitaan sänky ja pöytä ja tuoleja) ja kodin tarvikkeisiin (lamput, verhot, yms.). Perhe saa tietyn summan aina henkeä kohti lisää, koska tavaraa ja vaatetta luonnollisesti tarvitsee enemmän.

Se että joissain kunnissa sosiaalitoimessa on maahanmuuttajiin tottumattomana tehty minunkin mielestäni virheellisiä päätöksiä on ikävää. (esim. joillekin asiakkaille oli tehty kolmen vuoden (kotoutumisajan) mittainen päätös suoraan.. Vaikka kotoutumisaika on kelan työttömyysturvaan liittyvä aikamääre, jonka aikana tuetaan mamun kielenoppimista ja muuta kotoutumista, sen jälkeen on mahdollista hakea opintoihin opintotukea kuten suomalaistenkin. Eli tässä on ero, jos mamu pääsee ekan kolmen vuoden aikana vaikkapa ammattikouluun, hän saa kotoutumisajan loppuun työttömyyskorvausta(kotoutumistukea), joka on luonnollisesti opintotukea korkeampi. Kun kolme vuotta tulee täyteen ja ammattiopinnot jatkuvat, siirtyy opiskelijamamu saamaan opintotukea normaalisti.

Ja vielä siitä, etteivät maahanmuuttajat opi suomea:suomalaisten tulisi olla avoimempia maahanmuuttajia kohtaan ja antaa toisille mahdollisuuksia käyttää kieltä. Ei kieltä pelkillä kursseilla ja sos.toimessa opi. Lisäksi niiden kanssa, jotka osaavat englantia, tulisi pyrkiä käyttämään suomea, että maahanmuuttaja oppisi kieltä. Ei kai kukaan opi kieltä, jos hänelle puhutaan vain englantia, kun se on "helpompaa".