KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen

tuula säteri
Vieras

/ #1 Kissat pakkasessa

05.12.2010 16:08

Vastuuntunnottomien ihmisten jälkien korjaaminen tulee kaikille osapuolille aina kalliiksi, niin KKY:llekin. Olisi niin paljon järkevämpää puuttua ongelman aiheuttajiin kuin ikäviin seurauksiin. Omassa lähiympäristössäni on yksi eläinsuojeluviranomaistenkin tuntema "kissahautomo", josta tulee säännöllisin väliajoin nälkäisiä ja hoitamattomia kulkureita pihaani. Valvontaeläinlääkärin mukaan asiaan ei voi muka puuttua, koska eläinsuojelulaki ei anna siihen välineitä. Lakiin tutustuneena olen kuitenkin sitä mieltä, että se määrittelee eläinten hyvän hoidon tarkkaan ja antaa valvontaviranomaisillekin hyvän valikoiman eri keinoja puuttua eläinten kaltoinkohteluun. Jääkin viranomaisten fiksuuden varaan kuinka lakia tulkitaan. Nollatoleranssi vaatii valvontaviranomaisilta rohkeutta, käytänteiden muutos lähtee kuitenkin aina yksilötasolta liikkeelle. Muutosta odotellessani loukutan (rikon siis lakia) edelleenkin pihaani tulleet kissat pois kulkemasta!