Kannabis lailliseksi

Johann Wolfgang Von Goethe
Grani

/ #254

05.07.2007 16:39

Periaatteessahan Hän - itsetuhoisa ihminen - käyttää näitä aiemmin mainittuja artikkeleita Itse. Minä osoitan teoillani halveksuntani ko. ihmisen elämää, elämän arvoja, välinpitämättömyyttä vanhempiansa kohtaan tarjoamalla hänelle helpomman tavan päästä pois - vahvistamalla hänen aikaisempia välineitänsä. Parantuminen ongelmistansa, oman elämänsä parantaminen, jne. lähtevät kaikki ensinnä omasta itsestä (eikä aleta viilaamaan sairauksia mukaan, joita ei ihminen kykene itse hoitamaan, ne eivät suorannaisesti liity tähän). Muut eivät voi auttaa eikä se ole periaatteessa kuin velvollisuus, vaikka lain mukaan heitteillejättö on raingaistavaa. Miksi siis henkilöä ei tulisi rangaista siitä, mitä hän tekee itselleen - omasta vapaasta tahdostaan - mutta heitä, jotka eivät häntä auta, rangaistaan? Typerää ja sen vuoksi asia ei ole niin.

Se on rangaistava teko - välinpitämättömyys nimittäin. Sorrun siihen itsekin jo em. tapauksessa, sillä olenhan ihminen. Silti toisen, joka tieten tahtoen tekee itsellensä pahaa, auttaminen tuntuu liian altruistiselta ajattelutavalta.