Ota kantaa kannabikseen!

Josse

/ #2 Re:

13.06.2012 15:16

#1: Niuho -

Minun mielestäni taas on erittäin järkevää myöntää kannabiksen ja kovempien huumeiden väliset erot. Tähän asti meillä on niputettu sanan huumeet alle aikamoinen kirjo aineita ja mielikuva tuolle sanalle on se, että niitä käyttämällä tulee narkomaaniksi. Ja näinhän se suinkaan ei välttämättä mene.

Minusta YAD:n kannanotto on varsin järkevä. Minä tulkitsen tuota kannanottoa siten, että heidän mielestään kannabiksen tulee edelleen pysyä laittomana, mutta sen käyttämisesta tulevien seurausten tulee olla nykyistä yhtenäisemmässä ja järkevämmässä linjassa. Minun mielestäni tämä suuntaus on ehdottomasti hyvä.

Siinä vaiheessa kun kolmannes ikäpolvesta ilmoittaa kokeilleensa kannabista, lienee selvä, ettei poliisin resursseilla sellaiseen puututa. Hakuammunnalla tuosta saadaan pieni osa kiinni ja he saavat merkinnän rikosrekisteriin. Onko se tasapuolista?

Kyllä tähän pitää jonkinlainen tasapuolisuus ja maalaisjärki saada ja tämä YAD:n avaus on paras tähän astisista.