Vaatimus kansalaisturvallisuuden selvityksistä ja nostamisesta
Aivopestyjäkö lääketieteelle? Vieras |
/ #6 Järkyttävää ihmisoikeuksien polkemista08.12.2010 15:04Suomen hallitus jo on menettänyt luottamuksen luottamuksen päättäjiin useista erilaisista seikoista johtuen. Tämänkaltainen, ihmisen itsemääräämisoikeutta rikkova "hyvinvoinnin" pakkokeino on selvä merkki päättäjien moraalisesta rappiosta. Tässä maassa elää nk. "uskovaisten" joukko, joka on hurahtanut valtaapitävien kulisseihin niin, eivätkä halua ottaa selville, mitä niiden takana puuhataan. Osa laulaa sen lauluja jonka leipää syövät ja koululääketieteen kouluttamana pelkäävät työnsä puolesta, uskaltamatta kertoa mielipiteitään siitä, mitä työpaikoillaan päivittäin kokevat. Osa heistä ovat kuitenkin korviaan myöten täynnä valkotakkimafiaa, joka tekee itselleen rahaa muiden terveydellä. Mitähän pitää tapahtua, että suomen kansa herää ruususen unestaan ja alkaisivat nähdä ympärillä tapahtuvat rikolliset touhut. Eivät natsienkaan kaavailemat lääkeainekokeet heti selvinneet saksalaisille ja kun ne selvisivät, oli jo myöhäistä. Saksan pankki nelinkertaisti yhden vuoden aikana 1942 - 1943 tuloksensa rahoittamalla keskitysleireillä olevilla juutalaisilla tehtyjä lääkekokeita. Bayer oli yksi tuen saaja-lääketehdas, joka ei varmasti tehnyt tappiota, sekään!Suomessa media on ostettu julkaisemaan valtaeliitille "sopivia"uttuja. Tästä syystä nytkään media ei puhu missään 1.1.2011 suomeen kaavaillusta pakkorokotusta koskevasta laista! |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1936 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18050 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
878 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1139 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1303 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
553 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
627 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
455 Luotu: 13.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
288 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
459 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1790 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
599 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12792 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1028 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6372 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
689 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1454 Luotu: 29.04.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024