Ota kantaa kannabikseen!

Niuho

/ #8

14.06.2012 22:28

"Hakuammunnalla" jää kiinni myös nyt tämä ylinopeusesimerkkini myötä vain hyvin harva todellinen " lainrikkoja". Varmasti enemmän kuin kolmannes ajokortin haltijoista ikäpolvessa kuin ikäpolvessa on ajanut joskus ylinopeuta. Eikö silloin siis ylinopeutta ajajatkin tarvitse tasapuolisen kohtelun? No ei. Laki on laki ja siihen on olemassa omat syynsä. Kakka mäihä tietenkin sille, joka kiinni jää ja vaikkapa " pilaa elämänsä" saamalla merkinnän rekisteriin, jos se " kaveri, joka tätä ainetta kasvattiki" ei sitten jääkään kiinni. Tämä asia on kuitenkin tekijällä jatkuvasti tiedostamisen alaisena, ihan kuin nyt ylinopeudenkin ajajalla. Jokainen siis tiedostaa, että on mahdollista jäädä kiinni ja saada rangaistus, joka on tilanteeseen nähden itseaiheutettu ja itsehyväksytty. Kyllä varmasti todella moni "käyttäjä" vain naureskelee pehmoilupolitiikalle, jossa sakon sijaan saadaankin silittelevä kehoitus hakeutua hoitoon. Sakkorahat menevät hilpeän iloisesti uuteen annokseen pilveä tai sitten vaikkapa jo kaverilta löytyviä kivoja ilopillereitä, koska " onhan se nyt nykyään ihan okei".

Toki kannabis pitää varmasti erottaa " kovista huumeista", mutta huumausaineet on edelleen se yläkäsite, jonkä sisälle kannabis tulee jatkossakin luokitella. Mielestäni puhutaan jo muutoinkin " miedosta huumausaineesta". Mieto tai vahva, huume kuin huume.