Seis hyvitysmaksun laajentamiselle!

Harry Ackalin
Vieras

/ #34 Että näin suomessa

16.12.2010 10:04

5 muistikortillista noksua ollut ja yhdessä ollut omalta levyltä siirretty soitto ääneksi ollut piisi. 3 kovalevyllistä digiboxsia ollut eikä niissä o ollut muuta media kuin tv luvanvaraista. En edes maksullisia kanavia ole koskaan hankkinut kun ne sotivat periaatteita vastaan ilmaisesta tv:stä. Taloudessa 5 tietokonetta ja vain luultavasti 2 nuorison käytössä kovalevyssä voisi olla ehkä laitonta sisältöä. Kovalevyjä on vuodesta 98 lähtien ostettu kymmeniä ilman musiikin säilöntää. CD ja DVD levyjä on kulutettu satoja omien valo- ja videokuvien tallentamiseen. Varmuuskopioita tietokoneen tiedostoista teen noin 2 kuukauden välein DVD levylle ja kerran viikossa kahdelle kovalevylle.
En ole ostanut musiikkia varmaan kohta kymmeneen vuoteen, mutta miksi ostaa kun radiosta kuulee kaiken joka tunti. Elokuvia ei tarvitse ostaa tai vuokrata, kun ne näkyvät ajallaan teeveestä lupa maksua vastaa. Niittäkää surkeuksia ei kaikkia jaksa tai ehdi kattomaan.
Olen maksanut lume teosto maksuja monta vuotta joten eikö minulla olisi jo oikeus ladata ne piraatti musiikit jo itselleni laitteista kun olen ne jo kerran maksanutkin. Suomalaiset maksavat jo kaikessa Teosto-maksuja. Siksi tässä maassa ei voi olla laittomia lataajia, koska olet jo maksanut ne piisit jossain muodossa.