Yksikin lapsimurha on liikaa

Kiitos heidän inhimillisyydestään

/ #312 Naapurit yrittivät..

02.09.2012 13:09

Kuolleen 8-vuotiaan tytön naapurit Helsingin Sanomissa: Teimme parhaamme

Helsingissä pahoinpitelyn seurauksena kuolleen 8-vuotiaan tytön naapurit ovat kertoneet Helsingin Sanomien mielipidepalstalla yrittäneensä vaikuttaa tytön kohtaloon.
Palstalla käydyssä keskustelussa on ihmetelty, miksei kukaan puuttunut tapahtumaan ajoissa ja pelastanut tyttöä. Naapurit toteavat kirjoituksessa tehneensä parhaansa.
– Kuolleen tytön pihapiirin asukkaina haluamme painottaa, että naapurit kantelivat tytön kohtelusta useaan otteeseen lastensuojeluviranomaiselle. Poliisiakin pyydettiin apuun.
Naapurit sanovat kirjoituksessa turvaverkon kuitenkin pettäneen karmaisevin seurauksin.
– Naapureiden on mahdotonta ottaa lasta pois huoltajaltaan. Se on viranomaisten asia.
Naapurit myös toivoivat, että heidän suruaan kunnioitetaan.
– Tutun tytön kuolema on ollut traumaattinen sekä lapsille että aikuisille. Kukaan ei toivo tällaista murhenäytelmää, etenkään pihassamme, jossa ihmiset aidosti välittävät toisistaan.
Kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla poikkeuksellisesti nimimerkillä.
(MTV3)

Helsingin Sanomat