Yksikin lapsimurha on liikaa
Toisen vanhemman terrorisoima |
/ #316 Lastensuojelu02.09.2012 14:06Tämä tapaus ei saa toistua. Tyttö on kärsinyt pitkään, ja äiti oli myös tehnyt lastensuojeluilmoituksen. Syytä siihen miksi äiti menetti huoltajuuden ei ole kerrottu. Voin kertoa että olen joutunut luovimaan hankalan alkoholisoituneen ihmisen kanssa ja pitkään, lapsen toisena vanhempana. Hakkaamista ei ole tapahtunut, mutta kohtuutonta alkoholinkäyttöä, sairaan lapsen hoitamatta jättämistä, ym. vähemmän mukavaa. Lapsi on joutunut näkemään kohtuuttomia tilanteita alkoholin ja riehumisen saralla. Lastensuojeluilmoituksia on tehty useita, sossu myös noutanut pitkien matkojen päästä. Isä on hyvin palkattu, toistaiseksi työnsä pääosin hoitava, näitä uusia alkoholisteja. Jonkun lastensuojeluilmoituksen sai mitätöityä kun ei oltu testattu alkoholin määrää veressä. Se poistettiin sossun pöytäkirjasta juristin voimin. Hiljattain tapahtui päällekarkaus lasta hakiessa. En uskaltanut soittaa akuutissa vaiheessa poliisille, jotten provosoi lisää. Soitin puolen tunnin päästä. Hätäkeskus neuvoi ottamaan yhteyttä sossuun seuraavana maanantaina. Viranomaiset ovat ylikuormitettuja, mutta Erika olisi pitänyt ottaa pois isältään. Olkaa rohkeita ja puuttukaa. Toinen osapuoli vanhemmista voi olla toisen terrorin hyydyttämä. Ja jos hakee itselleen apua, voi käydä niin että lapsi joutuu sille vähemmän järkevälle, joka on voinut hyydyttää sen tasapainoisemman vanhemman. Älkää antako enää kenenkään tehdä tätä kenellekkään. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Yksikin lapsimurha on liikaa" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1730 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1266 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17978 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1029 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1283 Luotu: 06.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
696 Luotu: 12.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
588 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
446 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
445 Luotu: 08.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
591 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
328 Luotu: 13.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1780 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
739 Luotu: 06.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
233 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1020 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12775 Luotu: 15.07.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1443 Luotu: 29.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6341 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
392 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.