Smartpost hinnat pysyvästi edullisiksi!!

Mari

/ #1 Onko postilta selvitetty onko hintojen pysyvä lasku mahdollista?

21.10.2012 00:41

Postin hinnat ovat nouseet melko sietorajojen ylärajoille, mutta niinhän moni muukin palvelu on kallistunut. Myös kulut ovat nousseet melko rajusti ja nyt haluaisin tiedustella että onko tämän adressin perustajalla, tai muilla allekirjoittaneilla tietoa postin kulurakenteesta smartpostin pyörittämisessä; onko smartpostin lähetysmaksuja mahdollista laskea toivomallenne tasolle niin että toiminta silti pysyy järkevänä postille. Oletan että investoinnit noihin tietojärjestelmiin ja lokerikkoihin täytyy saada jossain järkevässä ajassa kuoletettua ja vaikka asiakas itse toki antaa lähetystiedot ymv. automaatille ei se paketti sieltä lokerosta teleporttaannu toiseen lokerikkoon, vaan ihan palkallinen ihminen sen sieltä käy keräämässä ja se kiertää saman lajittelukeskuksen kautta kuin muukin pakettiliikenne. Toivomanne alennukset olivat melko tuntuvia, onko selvitetty etukäteen ovatko nuo mahdollisia toteuttaa? Lyhytaikainen kampanja jolla on tarkoitus saada ihmiset tutustumaan smartpostin toimintaan, on kuitenkin eri asia kuin jatkuva toiminta, jonka tarkoitus on kuitenkin tuottaa voittoa.