Kansanäänestys EU-jäsenyydestä
HESE |
/ #50 Re: Re: Maksaa paljon26.11.2012 18:13En tietenkään muuta ylikaiken rakastamastani maastani yhtään minnekkään, vaan toivon suomen palautuvan kaltaisteni oikeamielisten ja rehellisten suomalaisten etuja ajavaksi kotimaaksi, joksi se aikoinaan julistettiin ja jonka puolesta isämme ja ukkimme verisesti taisteli. Koti, uskonto ja isänmaa merkitsevät minulle oikeasti paljon, eikä se ole minulle mikään vaali valehtelu, vaan sanojen varsinaisessa tarkoituksessa merkitsevä ja tärkeä. Kuinka voidaan ajatellakkaan, että pelkästään bisneksiä varten luotu EU, olisi yksilön tai yhden kansan etuja ajava järjestelmä. Olemmehan jo saaneet lehdistäkin lukea, kuinka me köyhät suomalaiset joudumme maksamaan muiden maiden pankkien luottotappioita, jotka kustannetaan tulevilla epäoikeudellisesti pienituloisiin kohdennetuilla veronkorotuksilla ja vähentämällä omia palveluitamme, kuten jatkuvasti heikkenevä sairaan- ja vanhustenhoito. Suomen puolustusta suomenhallitus heikensi dramaattisesti saadakseen säästöjä muidenmaiden ongelmien ja velkojen maksamiseksi, toivottavasti siitä emme joudu maksamaan sitä kovinta laskua. Suomi itse rypee kohta syvässä lamassa, eikä kukaan ulkopuolinen valtio tai euroopanunioni pysty auttamaan, koska ovat jakaneet rahat rikkaille hyväveli järjestelmässä. Sama valuutta euro, ei senkään merkitys matkaillessa ole merkittävä, koska pankkikortilla minä maksan nytkin ja matkustus kieltoakaan meillä ei minun elämäniaikana ole koskaan ollutkaan. Yhteisvaluutta eurosta irtautuminen hyödyttäisi meitä kuten ruotsia ja norjaa, eli ei hädän päivääkään, vaan bisnes on sujunut ja sujuu paremmin kuin euromailla. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haljastennokkaa ei saa myydä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3526 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
431 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1762 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1519 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
558 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025