Vetoomus Nousiaisten koulujen puolesta

Janne Halonen

/ #67 Peruskorjaus

14.12.2012 07:47

Kävin eilen kunnantalolla lukemassa vuonna 2008 tehtyä Valpperin koulun kuntoarviota sekä peruskorjaussuunnitelmaa ja kustannusarviota. (Ihme kyllä löytyivät vielä pienen etsinnän jälkeen :)) Kuntoarvio oli todella tekemällä tehty, ammattitaidolla ja melko perusteellisesti. Myös suunnitelmat oli tehty perusteellisesti. Rakennusosittain joka ikisestä ovesta ja ikkunasta ynnä muusta oli tehty selvitys ja korjaussuunnitelma. Arkkitehtikuvien vino katto oli onnistuneen näköinen ja julkisivuiltaan korjattu rakennus näytti minun mielestäni ihan hyvältä. Mielestäni kuntoarvioissa hälyyttävimmät kohdat olivat mm. vuotava katto ja liikuntasalien yläikkunoiden kunto. Raportissa epäiltiin myös, että laajennusosasta puuttuu salaojat(!!) ja sokkelin vedeneristys on puutteellinen. Ilmanvaihdon osalta merkittävimmät puutteet olivat korvausilmareitit, eli korvausilmaa tuli vääristä paikoista joka on riski aiheuttamaan kosteusvaurioita(pikaista korjausta suositeltiin). Korjatkaa jos olen väärässä. Ulkoseinien osalta suunniteltu oli peltikuoren, ja osittain vanhojen eristeiden purkua, sen jälkeen lisäkoolaus ja pintaan panelointi. Kokonaiseristepaksuus tällöin muistaakseni 275mm eli riittävästi. Kaiken kaikkiaan tulin siihen tulokseen että vanha koulurakennus ei ole ainakaan silloin ollut lopullisesti pilalla ja ajattelin että ennemmin laittaisin pari miljoonaa nykyisen koulun kunnolliseen, hyvin suunniteltuun(ja valvottuun!) peruskorjaukseen kuin uuden koulun rakentamiseen. Tämä on vain minun ajatukseni ja mielipiteeni, että ei nyt tämän takia kannata sitä kuokkaa heilutella kun maakin on jäässä jo.