Koirapuisto Suur-Espoonlahteen

Vaadimme uuden koirapuiston perustamista Suur-Espoonlahden alueelle. Lippulaivan ympäristöön on tulossa sadoittain uusia asuntoja ja samalla koiratiheys kasvaa entisestään. Koirapuisto on perustettava ENNEN kuin koko alue on kaavoitettu täyteen. Koirapuiston on sijaittava kohtuullisen kävelymatkan päässä. Sopiva kohta olisi esimerkiksi Kivenlahden jalkapallokentän ja Espoonlahdenrannan välinen alue.