Ruuan alvin alennus uhattuna
Vaalilupauksien purkaminen aloitettiin välittömästi. Ensimmäinen lupauksen purku on ruuan alvin alentamisen peruminen. Ensimmäinen merkki siitä ilmaantui Aamulehden artikkelissa vain neljä päivää vaalien jälkeen. MTT:n professori Jyrki Nieminen toteaa ettei alennusta tässä tilanteessa tarvita. Sen merkitystä vähäteltiin palkansaajan kannalta. Jutussa unohdettiin 1,3 miljoonaa eläkkeen saajaa joille alennus olisi vaikuttanut suotuisasti. Jutun mukaan alennus annetaankin ansioveroihin jolloin eläkeläiset jäisivät jälleen nuolemaan näppejään.
Asiantuntija arvioi ettei veron alennus siirtyisi hintoihin, minne se kilpailun hintoja kurissa pitävä luonnon laki nyt on kadonnut.
Jutussa kerrotaan lisäksi, ettei elintarvikkeiden hintoihin ole alennustarpeita kun palkat on kehittyneet hyvin, kuudessa vuodessa 25%.
Taas unohtui 1,3 miljoonaa eläkeläistä joiden jälkipalkan kehitys on ollut vastaavana aikana vain keskimäärin muutaman prosentin luokkaa, siis ostovoiman kehitys on negatiivinen.
Eläkeläiset eivät ole ehdottaneet ostovoiman kehitystä valtiolta, vaan omasta jättirahastostaan.
Kannattaa seurata tarkasti hallitusohjelman kirjoitusta, jääkö sinne mitään eläkeläisille luvattua asiaa.
Jos puolustat ruuan alvin alennusta niin allekirjoita. Kiitos!
esko järvenpää Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46419 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
870 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
797 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
677 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10907 Luotu: 09.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
272 Luotu: 07.07.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
271 Luotu: 25.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
308 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
224 Luotu: 29.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
191 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
183 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
161 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025