Suomen Joutsen purjehduskuntoon 100 v Suomen kunniaksi

  1. Eli Suomen pitäisi pitää huolta kulttuurisesta perinteistä ja kunnostaa Joutsen purjehduskuntoon ja alkaa kouluttamaan nuoria. Kun laivalla ei ole muita matkoja, voisi se palata alkupeäriseen tarkoitukseensa, eli kouluttaa merivoimien sotilaita.Onhan Suomen Joutsen yksi kauneimmista, vanhimmista ja isoimmista olemassa olevista fregateista. Eli löytyisi kansainvälistäkin potentiaalia esim charater risteilyille. 
  2. Jos ei tätä kautta saada politiikkoja ja ihmisiä kiinnostumaa, hankitaan asiantutija ryhmä joka miettii eri vaihtoehtoja. Ensinmäiseksi on kuitenkin tehtävä laajamittainen kunto tarkastus, missä selvitetää Joutsenen yleis kunto ja rakenteiden kestävvys. Jos kunnostuksen hinta pysyy kohtalaisena mietitään eri rahoitus vaihtoehtoja. Jos hallitus ja suomalaiset ja suomalaiset yritykset eivär kiinnostu on aika tarjota projektille kansainväliset rahoitus tiet. Kyllä ulkomailta jostain löytyy moni taho, joka arvostaa kulttuuria ja vanhaa aikaa. Riippuu ovatko suomalaiset itsekkäitä eivätkä arvosta menneisyyttään! 
  3. Esimerkikis juuri USA:sta tuotiin Peking laiva kunnostettavaksi Saksaan. Laiva voisi käyttää  korvaamaan Helenan. Tukia pitäisi hakea Eu-lta ja laivaa voitaisiin käyttää Suomen mainoksena ja luomaan kansaivälistä imagoa. Mukaan näyte tuotteita ( fazerin suklaa,koskenkorva, karjalanpiirakat ja tiski kaappeja) pitkälle purjehdukselle ja tietenkin iso sauna.
  4. Laivan miehistön saisi vapaa ehtoisista ja moni haluaisi maksaa saadakseen purjehtia kaunottarella. Päällystönki saisi vapaa ehtoisista ja jos on pulaa purjehtijoista niin vaan armeijasta lainaamaan merimiehiä. Jos haluaa upseeriksi merivoimiin pitäisi palvella purjelaivalla. 
  5. Laivalle mukaan päihdeongelmallisia kuntoutumaan ja ehkäisemään nuorten syrjäytymistä. Maailmalla on monia samanlaisia toimivia esimerkkejä. Voisihan kunnostus kohde olla myös Maarianhaminassa oleva Pommern.
  6. Muistetaanhan, että purjehtiminen on puhdasta ja ilmaista energiaa. Voisihan aluksestakin tehdä Eu lippulaivan ja tekisi lähetys ja edustus matkoja maailmalla. Laivan saisi vrm kunnostettua vapaaehtois työllä, kunhan löytyisi rahat materialleihin ja telakan vuokraukseen. Voishan kunnostuksen tehdä myös esim st naizaren telakalla, missä Suomen Joutsen onkin rakennettu. Tai tarjottaisiin stx telakalle imagon hypetystä. 

Nyt hallitus on aika näyttää arvostusta kulttuurille.