Yrittäjä - äänestän jaloillani, jos hallitus kiristää listaamattomien yritysten osinkoverotusta
Teen kaikkeni sen eteen, että en ole kantamassa korttani Oy Suomi Ab:n kekoon, jos uusi hallitus kiristää listaamattomien yritysten osinkoverotusta. Tarvittaessa järjestän asiani siten, että maksan omat / yritykseni verot muuhun maahan. Äänestä tämän puolesta, sillä vain näin voimme vaikuttaa tulevan hallitusohjelman sisältöön. Jos et anna ääntäsi, niin älä myöskään sorru surkuttelemaan tulevaa kohtaloa!
"Sdp on vero-ohjelmassaan esittänyt listaamattomien yritysten osinkoverotuksen kiristämistä siten, että huojennetun osinkoveron raja laskettaisiin kahdeksasta neljään prosenttia osakkeen matemaattisesta arvosta. Rinteen mukaan se tuottaisi valtiolle 250 miljoonan euron lisätulot. Mallia on haettu valtiovarainministeriön asettaman työryhmän raportista".
Pekka Kari Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Haljastennokkaa ei saa myydä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
4744 Luotu: 27.04.2025
Virkistys- ja lähimetsien hakkuut pois Vaasan metsäsuunnitelmasta
250 Luotu: 12.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
228 Luotu: 16.05.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
906 Luotu: 13.03.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
206 Luotu: 13.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
196 Luotu: 11.05.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
145 Luotu: 18.05.2025
Reilumpi luistelupassijärjestelmä aikuisille harrastajille
142 Luotu: 14.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
687 Luotu: 01.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20603 Luotu: 20.03.2025
Vesannontie /Seututie 552 Keiteleellä turvalliseksi kevyen liikenteen väylällä
111 Luotu: 15.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
362 Luotu: 17.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
255 Luotu: 29.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
496 Luotu: 04.05.2025
Turvallisuutta Malminkartanonaukioon - lisää valvontaa Alepan alueelle
102 Luotu: 11.05.2025
Keminmaan kirkonmäen ala-asteen juhlat on palautettava entisiin ajankohtiin!
51 Luotu: 18.05.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
135 Luotu: 07.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1516 Luotu: 01.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1598 Luotu: 10.12.2024
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
69 Luotu: 08.05.2025