aseluvat psykologisen testin taakse

Me allekirjoittaneet olemme yhtämieltä siitä, että aselupa hakijoiden on käytävä läpi psykologinen testi, jolla voidaan karsia mahdolliset vaaralliset ainekset niin, että heillä ei ole mahdollisuutta aseenkantolupaan tai aseiden ostamiseen.
Tällaisen testin suorittaisi kaupungin ja kuntien mielenterveystoimistossa työskentelevä ammattitaitoinen psykologi. Samalla olisi mahdollisuus ohjata apua kaipaavat tarvitsemaansa apuun.
Jokelassa ja Kauhajoella tapahtuneet murhat olisi ehkä ollut mahdollista välttää tällaisen testin ansiosta. Liian monet mieleltään enemmän tai vähemmän järkkyneet saavat nykyisin aseenkantoluvan. Poliisilla yksistään ei ole resursseja tälläisten ihmisten seulomiseen. Uskon että kyseinen testi vähentäisi myös esimerkiksi viimevuosina tapahtuneita perheväkivalta tapauksia.


Marjaana Toivanen    Ota yhteyttä adressin tekijään