Suosituimmat adressit viimeisten 24 tunnin aikana

Koko ajalta | 24 tuntia | 7 päivää | 30 päivää | Edellinen kuukausi | Tämä vuosi (2020) | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006

Ei tuulivoimaa Akaan Karhunrahkaan

        Maakuntakaava on ohjeellinen yleiskaavalle ja vaikkakin kunnan tulee toimillaan edistää maakuntakaavan toteuttamista niin tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikkea pitäisi hyväksyä. AboWind osoittaa suunnitelmillaan maailman korkeimpien sekä tehokkaimpien tuulivoimaloiden sijoittamiseen Akaan Karhunrahkaan suunnatonta ahneutta sekä myös valinpitämättömyyttä ihmisille aiheutuvia haittavaikutuksia kohtaan. Tämän kokoluokan tuulivoimaloiden ihmisille aiheuttamista terveydellisistä haitt

Luotu: 2019-07-01

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 445 445
24 tuntia 1 1

Lappeenrannan kaupungin jätevesiä EI saa purkaa Saimaaseen.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että kansallisaarteemme Saimaa ei saa olla Lappeenrannan kaupungin jätevesien purkupaikka, kuten julkisuudessa on esitetty. Viime vuosina on saatu erilaisilla toimenpiteillä Pien-Saimaan huonontunutta vedenlaatua parantumaan muunmuassa pumppaamalla sinne  parempi laatuista vettä eteläiseltä Suur-Saimaalta. Valitsemalla jätevesien purkupaikaksi eteläisen Saimaan tämä hyvä kehitys uhkaa loppua. Ei myöskään voida antaa takeita siitä, että eteläisen Suur-Saimaan veden

Luotu: 2019-05-30

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 659 647
24 tuntia 1 1

ADRESSI ISRAELIN JA JERUSALEMIN JAKAMISTA VASTAAN!

NIMIEN KERUU JATKUU JA JATKOADRESSIT TOIMITETAAN KANSANEDUSTAJILLE JATKOSSAKIN! Israelin ja Jerusalemin jakamista vastaan - adressin - 3.000 nimeä - luovuttivat Eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja Peter Östmanille ja kaikille kansanedustajille adressin ensimmäiset allekirjoittajat Juhani ja Terttu Starczewski Jyväskylästä.Katso tiedotteet: https://www.adressit.com/a/191273 Vastaus kirjalliseen kysymykseen Suomen tukemasta palestiinalaisten opetussuunnitelmasta -> Suomen valtio

Luotu: 2017-12-18

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2292 2226
24 tuntia 1 1

Lippu salkoon saunan kunniaksi

Todennäköisesti suomalaiset saunoivat jo ennen kuin tänne Uralin perukoilta hiihtivät. Sauna oli ennen Runebergia, Sibeliusta ja siniristilippua. On hyvin vaikea kuvitella suomalaisia ilman saunaa. Se on suomalaisuutta aidoimmillaan, ja löylyn höyryissä hikoava suomalainen on aidoimmillaan oma alaston itsensä. Ihmekös tuo, että sauna on täällä niin arvostettu. Melkein pyhä. Missä muualla löytyisi viiden miljoonan kansa, jolla on kolme miljoonaa saunaa. On yksityistä ja julkista, sähköistä ja

Luotu: 2016-12-21

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 9095 8841
24 tuntia 1 1

Muumilaakson tarinoita juhlakokoelma DVD-boksi takaisin myyntiin

Monet tuntuvat kaipaavan jo loppuunmyytyä Muumien juhlajulkaisua ja kyseinen boksi on myös todella yleinen nettihuijausten kohde. Toiveenamme olisi, että dvd-boksista voisi tehdä uusintapainoksen, jotta sitä suuresti kaipailevatkin saisivat sen ilman suuria mieliharmeja, pettymyksiä sekä epäilyjä.

Luotu: 2016-03-29

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1446 1429
24 tuntia 1 1

Saattohoito Koivikkokodissa tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa

Hämeenlinnassa toimiva saattohoitokoti Koivikko-koti, jota ylläpitää Koivikkosäätiö, on tällä hetkellä suurissa vaikeuksissa. Kunnat ostavat ostopalveluina saattohoidon ja siihen tarvitaan lääkärin lähete. Koska rahat ovat loppuvuodesta tiukalla kunnissa, ovat lääkärit jättäneet kirjoittamatta lähetteitä, joilla saattohoitovaiheessa olevat syöpään, tai muihin sairauksiin sairastuneet potilaat, eivät pääse kodinomaiseen saattohoitoon. Potilaiden omaiset kaipaavat rauhallisempaa paikkaa jäähyväist

Luotu: 2015-10-25

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 4005 3967
24 tuntia 1 1

kansanedustajien palkan pienennys !!!

Jos kansanedustaja saa kuukaudessa palkkaa 7000 euroa plus muut edut on joku pielessä pahasti kun leikkauksia tehdään pienituloisten kustannuksella. Äkkiä laskettuna, jos kansanedustajia on 200, ja jokaiselta otetaan 2000e/kk se tekee kuukaudessa 400 000 säästöä eli vuodessa 4 800 000 e säästöt. Kannatatko?

Luotu: 2014-03-25

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 43832 43583
24 tuntia 1 1

Vastustamme Valviran aikeita puuttua kilpirauhasongelmien hoitoon

Me tämän adressin allekirjoittaneet vastustamme Valviran aikeita puuttua lääkäreiden oikeuksiin hoitaa potilaitaan T3-hormonia sisältävillä ja muilla ei-perinteiseen hoitoon kuuluvilla kilpirauhaslääkkeillä. T3-hormonia sisältävät – ja eläinperäiset kilpirauhasen hoitoon tarkoitetut lääkkeet ovat auttaneet satoja potilaita Suomessa ja tuhansia ulkomailla. Monet sellaiset potilaat, jotka eivät ole saaneet apua perinteisestä tavasta hoitaa kilpirauhasen vajaatoimintaa ovat saaneet avun, kun heit

Luotu: 2013-05-26

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 15155 14732
24 tuntia 1 1

Ellen Degeneres show takaisin Suomen televisioihin

Ajetaan nyt sitten adressin avulla Ellen Suomen televisiotarjontaan. Kaikki jotka ko. ohjelman ruutuun haluaa, kirjaa nimen alle.

Luotu: 2012-12-24

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 155 155
24 tuntia 1 1

Pelikoneet pois kaupoista ja kioskeista

Tämän adressin tarkoitus on saada päättäjät tekemään uusi lakialoite pelikoneiden poistamiseksi kaupoista ja kioskeista. Tiedätkö vanhempi, huoltaja tai isovanhempi mihin lapsesi tai lapsenlapsesi käyttää rahansa? Tiesitkö, että lapsetkin saavat nyt pelata Casinopelejä? Bonamer on keksinyt kieron tavan koukuttaa lapset ja nuoret peleihinsä laillisesti! Rahapeleissä on ikäraja 18 vuotta (arpajaislaki 14 a §), mutta nyt on ilmestynyt vaivihkaa lasten käyttämälle elintarvikekioskille polettipeli,

Luotu: 2012-09-06

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 701 690
24 tuntia 1 1

Ajanpyörä kirjasarjan suomentamista ei saa jättää kesken.

Kustannus yhtiö Karisto on taloudellisista syistä päättänyt lopettaa Ajanpyörä kirjasarjan julkaisemisen suomeksi, syyksi tähän kertonut korkeat kääntämiskustannukset ja fantasia kirjallisuuden kysynnän hiipumisen. Miten yhtiö voi tehdä tälläisen päätöksen kun sarjasta jää julkaisematta suurikin sarjan viimeiset osat, sarjasta on ilmestynyt tähän mennessä 26 osaa, jotka ovat johdattaneet lukijat massiivisen tarinan ja syvällisen juonen läpi ja nyt lukijat jotka eivät halua tai kykene lukemaan sa

Luotu: 2010-06-30

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1098 1092
24 tuntia 1 1



Facebook
Tulisiko viikottainen työaika lyhentää 35 tuntiin?