Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#5942 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Terolle!03.04.2013 17:07#5932: ei tälle adressille! - Re: Re: Re: Re: Re: Terolle! Juu, vastaukseni jäi puolitiehen - Kiitti että muistutit! Brittiläinen David Pawson on ehkä parhaiten opettanut tästä. Kyse on nimittäin VANHURSKAUDESTA, = TÄYDELLISESTÄ oikeamielisyydestä, sellainen Jumala on. Hänelle on mahdollista tehdä, ajatella, tuntea täydellisen vanhurskaasti. Ihminen taas paratiisissa luovuttamansa vallan takia ei siihen kykene. Vaan on sidottu ajattelemaan, tuntemaan , tekemään vajavaisesti, itsekkäästi, epävanhurskaasti. "Se, mikä ihmiselle oli mahdotonta, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa.." Ja paitsi että JUMALA EI VOI LUOPUA VANHURSKAUDEN VAATIMUKSESTA, KOSKA JUMALA, JOLLE KAIKKI ON"VÄHÄN VAAN SUHTEELLISTA" - EI TÄYTÄ MEIDÄNKÄÄN SYVÄLLÄ OLEVAA YMMÄRRYSTÄMME KAIKKIVALTIAASTA JUMALASTA, mutta etenkään siitä ei luovu sielujemme vihollinen Syyttäjä: -nämä kuuluvat minulle, ovat minun valtapiirissäni, ja tottelevat minun tahtoani. Siksi syntiongelma oli ratkaistava, Eikä ollut muuta puhdasta = sielunvihollisen valtapiirin ulkopuolella olevaa, kuin kolmiythteinen Jumala itse. Ja oman pojan lähettäminen oli vaikeampaa kuin itsensä antaminen, siitä oli kuva kun Aabraham aikoi uhrata Iisakin. Samalla Moorian vuorella kuoli lähes tuhat vuotta myöhemmin Jumalan oma poika. |
Vastaukset
ei tälle adressille! |
#5946 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Terolle!2013-04-03 17:20:14#5942: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Terolle! Harvinaisen sekava vastaus, joka ei vieläkään vastannut kysymykseen, että minkä takia piti olla ihmisuhri, jotta Jumala voisi antaa anteeksi itse luomansa tilanteen? Eikö kaikkivaltias, kaikkivoipa, kaikkihyvä Jumala voi muuten antaa anteeksi, kuin uhraamalla oman poikansa itselleen? |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42320 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10319 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1006 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
651 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
570 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
128 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
645 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
101 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
802 Luotu: 21.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1697 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20798 Luotu: 20.03.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
34 Luotu: 18.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2756 Luotu: 08.04.2024
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
167 Luotu: 30.05.2025