TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus

Viitaten vireillä olevaan hankkeeseen, jossa Forcit suunnittelee TNT-tehtaan rakentamista Noormarkun Ollilan, Kissanmaan ja Kettumäen asuinalueiden sekä Poosjärven väliin sijoittuvalle metsäalueelle, esitämme huolemme hankkeen merkittävistä terveys-, ympäristö- ja turvallisuusriskeistä.

Tilanteesta tekee entistä huolestuttavamman se, että ELY-keskus on päättänyt, ettei Forcitin TNT-tehtaan ympäristövaikutuksia tarvitse arvioida YVA-menettelyllä. Tämä tuntuu täysin järjenvastaiselta – puhutaan räjähdetehtaasta, joka sijoittuisi lähelle asutusta ja arvokasta suojelualuetta. Erityisen erikoista on se, että Forcit itse on pyytänyt, ettei YVA-menettelyä toteuteta. Miksi? Vaikuttaa siltä, ettei yhtiö halua kuulla lähialueen ihmisiä, eikä varsinkaan mahdollisia vastalauseita. Tämä antaa vaikutelman pelosta – pelosta sille, että hanke ei kestäisi julkista tarkastelua.

TNT:n ominaisuudet ja valmistus

2,4,6-Trinitrotolueeni (TNT) on tunnettu räjähdysaine, jota on käytetty laajasti sen vakauden ja tehokkuuden vuoksi. Valmistusprosessissa tolueenia nitratoidaan typpi- ja rikkihapon seoksella useassa vaiheessa, jolloin syntyy myrkyllisiä sivutuotteita kuten tetranitrometaania ja typen oksideja, jotka vaativat erityistä käsittelyä (Millar, 2010).

Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston mukaan TNT:n tuotantoon liittyvät jätevedet ovat aiheuttaneet vakavaa maaperän ja pohjaveden saastumista (EPA, n.d.).

1. Terveysriskit

TNT:n aiheuttamat terveysriskit ovat hyvin dokumentoituja:

  • Altistumisen vaikutukset: TNT voi aiheuttaa hemolyyttistä anemiaa, maksa- ja pernavaurioita, muistihäiriöitä ja kognitiivisia häiriöitä (Belle, 2008; Boyang, 1999).

  • Perimän muutokset ja syöpäriski: TNT ja sen hajoamistuotteet voivat aiheuttaa mutaatioita ja solumuutoksia (Jessim, 2018; Liu et al., 1995).

  • Hengityselinvauriot: Pitkäaikainen altistus heikentää keuhkotoimintaa (Shohrati et al., 2014).

  • Silmä- ja maksavauriot, anemia: Näön heikkenemistä, maksan suurentumista ja hemoglobiinitason laskua on havaittu altistuneilla (Shu-l, 2007).

  • Vakavat veritaudit: TNT voi aiheuttaa mm. aplastista anemiaa ja myrkyllistä hepatiittia, jopa matalilla pitoisuuksilla (Ja, 1977; Zakhari et al., 1978).

2. Ympäristöriskit

TNT:n valmistus on ympäristölle erittäin haitallista:

  • Vesien ja maaperän saastuminen: TNT:n valmistuksessa syntyy ”punaista” ja ”vaaleanpunaista” vettä, jotka ovat erittäin myrkyllisiä (Shokry, 2006; Ribeiro et al., 2012).

  • Pitkäaikaiset vaikutukset: TNT voi pysyä ympäristössä vuosikymmeniä (Medina et al., 1995).

  • Happosateet: Prosessissa vapautuvat NOx- ja SO₂-kaasut voivat muodostaa happosateita, jotka happamoittavat maaperää ja vesistöjä. (Raoufi et al., 2023) 

  • Kasvi- ja mikrobihaitat: TNT estää siementen itämistä ja heikentää mikrobilajiston monimuotoisuutta (Vila et al., 2008; Yang et al., 2021).

  • Vaikutukset eläimistöön: TNT on myrkyllistä eläimille ja matelijoille jo alhaisilla pitoisuuksilla (Johnson and Reddy, n.d.).

  • Tutkimuksen puute Suomessa: Suomessa ei ole tehty riittävästi tutkimuksia TNT:n ympäristövaikutuksista (Hasala and Numminen, 2025).

3. Onnettomuusriskit

Onnettomuusriski on huomattava:

  • Räjähdykset ja tulipalot: Esimerkiksi Forcitin Hangon tehdas tuhoutui räjähdyksessä vuonna 1993. Räjähdyksen tarkkaa syytä ei voitu yksiselitteisesti todeta, mutta todennäköinen syy oli kemiallisesti epävakaaksi muuttunut FPX-räjähdysaine. Räjähdyksen paineaalto rikkoi runsaasti ikkunoita sekä räjähdysainetehtaan alueella että noin 600 metrin päässä sijaitsevalla dispersiotehtaalla. Heitteitä sinkoutui tehdasalueen ulkopuolelle jopa 70 hehtaarin alueelle, noin 500 metrin säteelle. Räjähdyksen vaikutukset ulottuivat enimmillään jopa 4,5 kilometrin päähän. (Räjähdysonnettomuus Oy Forcit Ab, 1998).

  • Vesistö- ja ympäristövahingot: Talvivaaran kaivos on esimerkki siitä, kuinka teollinen toiminta voi saastuttaa pysyvästi ympäristöä: jätevesipäästöt ovat heikentäneet Nuasjärven ekosysteemiä ja lisänneet raskasmetallikuormitusta (University of Helsinki, 2019; 2017; Tuovinen et al., 2018).

  • Olkiluodon vuoto- ja palotapaukset: Useat viimeaikaiset tapaukset (radioaktiivisen nesteen vuoto 2025, parakin tulipalo helmikuussa 2025, tritiumvuoto 2023–2024) osoittavat, että jopa tiukasti valvotuissa kohteissa voi tapahtua inhimillisiä virheitä (TVO, n.d.; “Olkiluodon alueella tulipalo”, 2025).

  • Muut esimerkit: Vaasan muuntajatehtaan tulipalo (2023) ja Järvenpään kemikaalivuoto (2022) osoittavat, kuinka nopeasti pienistä teknisistä virheistä voi syntyä vakavia onnettomuuksia (Tukes, n.d.; “Kemikaalivuoto Järvenpäässä”, n.d.).

Asutuksen läheisyys ja Natura-alue

Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna on todennut, että alueella ei ole asutusta: ”Tässä ei ole asutusta lähellä. Se on se oleellinen juttu” (Ojanen et al., 2025). Tämä ei pidä paikkaansa. Alueen läheisyydessä on vakituista asutusta, kesämökkejä sekä suojeltu Poosjärven Natura 2000 -alue, joka on harvinaislaatuinen lintujärvi. Alueen suojelulajit löytyvät ympäristöhallinnon verkkosivulta: Poosjärvi Natura 2000 -alue.

Lisäksi alueen läheisyydessä on Luonnonperintösäätiön suojelualue, Tapiola. https://luonnonperintosaatio.fi/suojelualue/tapiola/

 

Me allekirjoittaneet vastustamme TNT-tehtaan rakentamista Noormarkun alueelle.


Lähteet:

 

Belle, A. (2008), “TNT can cause hemolytic anemia in both humans and rats due to “ histologic changes in the spleen and liver”.

Boyang, Z. (1999), “Neuropsychological effects of TNT exposure - Consensus”, available at: https://consensus.app/papers/neuropsychological-effects-of-tnt-exposure-boyang/14c33e7b2523595e9853fe7e0ed70414/?utm_source=chatgpt (accessed 6 April 2025).

EPA, U.S.E.P.A. (n.d.). “Technical Fact Sheet – 2,4,6-Trinitrotoluene (TNT)” EPA, Vol. 2017.

Hasala, I. and Numminen, J. (2025), “Poriin suunnitellun tehtaan valmistama TNT voi aiheuttaa haittaa esimerkiksi vesistöille”, Helsingin Sanomat, 5 February, available at: https://www.hs.fi/suomi/art-2000011008777.html (accessed 6 April 2025).

“Investigation of the large fire at the Vaasa transformer plant completed – Tukes investigation team proposes several measures to improve the safety of companies”. (n.d.). Finnish Safety and Chemicals Agency (Tukes), available at: https://tukes.fi/-/vaasan-muuntajatehtaan-suurpalon-tutkinta-valmistui-tukesin-tutkintaryhma-esittaa-useita-toimia-yritysten-turvallisuuden-parantamiseksi (accessed 6 April 2025).

Ja, H. (1977), “Trinitrotoluene: a review of reported dose-related effects providing documentation for a workplace standard.”, Journal of Occupational and Environmental Medicine, Vol. 19, pp. 341–345.

Jessim, A. (2018), “Biodegradation of explosive material 2,4,6-Trinitrotoluene (TNT)”, Journal of Bacteriology & Mycology: Open Access, Vol. 6, doi: 10.15406/JBMOA.2018.06.00187.

Johnson, M.S. and Reddy, G. (n.d.). “Wildlife Toxicity Assessment for 2,4,6-Trinitrotoluene (TNT) - Consensus”, available at: https://consensus.app/papers/wildlife-toxicity-assessment-for-246trinitrotoluene-tnt-johnson-reddy/8b602357d3fe56d29680c7f7c57acdc1/?utm_source=chatgpt (accessed 6 April 2025).

“Kemikaalivuoto Wärtsilän teollisuusalueella Järvenpäässä saatu tukittua – vaaratiedote kumottu”. (n.d.). mtvuutiset.fi, available at: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/wartsilan-teollisuusalueella-jarvenpaassa-kemikaalivuoto-pilvi-leviaa-paaradan-suuntaisesti-etelaan-pelastuslaitos-kehottaa-ihmisia-suojaan-sisatiloihin/8516648 (accessed 6 April 2025).

Liu, Y., Yao, M., Fang, J. and Wang, Y. (1995), “Monitoring human risk and exposure to trinitrotoluene (TNT) using haemoglobin adducts as biomarkers.”, Toxicology Letters, Vol. 77 1–3, pp. 281–7, doi: 10.1016/0378-4274(95)03308-4.

Luonnonperintösäätiö. Tapiola, available at: https://luonnonperintosaatio.fi/suojelualue/tapiola/

Medina, V., Wolfe, L. and McCutcheon, S. (1995), “Treatment of TNT contaminated soil and groundwater using plant-based enzyme systems”.

“Mikä oli syynä Järvenpään ‘kemikaalipilveen’? Nyt vastaa turmayritys”. (n.d.). mtvuutiset.fi, available at: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mika-oli-syyna-jarvenpaan-kemikaalipilveen-nyt-vastaa-turmayritys/8517348 (accessed 6 April 2025).

Millar, R. (2010), “Elimination of Redwater from TNT Manufacture”, Project, , 1 July, available at: https://serdp-estcp.mil/projects/details/453fe6a6-19f6-4792-9da3-8c01dc868f15?utm_source=chatgpt.com (accessed 6 April 2025).

Ojanen, S., Meritähti, P. and Uutto-Rajakallio, P. (2025), “Porin TNT-räjähdetehdas rakennetaan Noormarkun metsään”, Yle Uutiset, 31 March, available at: https://yle.fi/a/74-20152523 (accessed 6 April 2025).

“Olkiluodon alueella tulipalo ruokalassa – ei vaaraa ydinvoimaloille”. (2025), Yle Uutiset, 18 February, available at: https://yle.fi/a/74-20144340 (accessed 6 April 2025).

“Olkiluoto 3:n sähköntuotanto keskeytyi”. (2024), Yle Uutiset, 17 November, available at: https://yle.fi/a/74-20125188 (accessed 6 April 2025).

“Poosjärvi”. (n.d.). , available at: https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/suojelu-ennallistaminen-ja-luonnonhoito/natura-2000-alueet/poosjarvi (accessed 6 April 2025).

Räjähdysonnettomuus Oy Forcit Ab:n tehtaalla Hangossa 7.6.1993. (1998), Onnettomuustutkintakeskus, Helsinki.

Raoufi, H., Taqwa, S., Rahimi, L.F. and Anwari, G. (2023), “Acid Rain Formation and Its Direct Impacts on Plants: Wheat and Rice”, International Journal of Social Science Research and Review, Vol. 6 No. 6, pp. 799–810, doi: 10.47814/ijssrr.v6i6.1446.

Ribeiro, E., Silva, F. and Paiva, T. (2012), “Ecotoxicological evaluation of wastewater from 2.4.6-TNT production”, Journal of Environmental Science and Health. Part A, Toxic/Hazardous Substances & Environmental Engineering, Vol. 47, pp. 184–91, doi: 10.1080/10934529.2012.640550.

Shohrati, M., Najafian, B., Saburi, A., Vahedi, E. and Ghanei, M. (2014), “Spirometric Findings in TNT Factory Workers Compared with Unexposed Controls”, Asia Pacific Journal of Medical Toxicology, Vol. 3, pp. 110–114, doi: 10.22038/APJMT.2014.3379.

Shokry, A. (2006), “TREATMENT OF WASTE WATER FROM TNT MANUFACTURE WITH AMMONIUM CATIONIC SURFACTANTS - Consensus”, available at: https://consensus.app/papers/treatment-of-waste-water-from-tnt-manufacture-with-shokry/06157b34a6ee50458a7cdb19ee549f50/?utm_source=chatgpt (accessed 6 April 2025).

Shu-l, Y. (2007), “Analysis on the occupational physical examination for workers exposed to TNT in a chemical factory”, Chinese Medical of Factory and Mine.

“Talvivaara’s emissions have devastated nearby lakes, shows study”. (2017), Helsinki Times, 13 September, available at: https://www.helsinkitimes.fi/finland/finland-news/domestic/15016-talvivaara-s-emissions-have-devastated-nearby-lakes-shows-study.html (accessed 6 April 2025).

“Talvivaara/Terrafame’s treated wastewater discharge pipeline leading to Lake Nuasjärvi has caused oxygen depletion and degraded the benthic community of the lake | University of Helsinki”. (2019), , 17 October, available at: https://www.helsinki.fi/en/news/life-sciences/talvivaaraterrafames-treated-wastewater-discharge-pipeline-leading-lake-nuasjarvi-has-caused-oxygen-depletion-and-degraded-benthic-community-lake (accessed 6 April 2025).

“Tritiumpitoisuuksia Olkiluodon matala- ja keskiaktiivisen jätteen loppusijoituslaitoksessa on seurattu vuosi ja seuranta jatkuu: ei vaaraa ihmisille eikä ympäristölle”. (n.d.). Säteilyturvakeskus STUK, available at: https://stuk.fi/-/tritiumpitoisuuksia-olkiluodon-matala-ja-keskiaktiivisen-jatteen-loppusijoituslaitoksessa-on-seurattu-vuosi-ja-seuranta-jatkuu-ei-vaaraa-ihmisille-eika-ymparistolle (accessed 6 April 2025).

Tuovinen, H., Pelkonen, M., Lempinen, J., Pohjolainen, E., Read, D., Solatie, D. and Lehto, J. (2018), “Behaviour of Metals during Bioheap Leaching at the Talvivaara Mine, Finland”, Geosciences, Multidisciplinary Digital Publishing Institute, Vol. 8 No. 2, p. 66, doi: 10.3390/geosciences8020066.

“TVO - Radioactive coolant leakage into containment areas closed to environment during annual outage at Olkiluoto 3”. (n.d.). , available at: https://www.tvo.fi/en/index/news/pressreleasesstockexchangereleases/2025/radioactivecoolantleakageintocontainmentareasclosedtoenvironmentduringannualoutageatolkiluoto3.html?utm_source=chatgpt.com (accessed 6 April 2025).

Vila, M., Lorber-Pascal, S. and Laurent, F. (2008), “Phytotoxicity to and uptake of TNT by rice - Consensus”, available at: https://consensus.app/papers/phytotoxicity-to-and-uptake-of-tnt-by-rice-vila-lorber-pascal/8696189a13185862b8e45a718b34f58e/?utm_source=chatgpt (accessed 6 April 2025).

Yang, X., Lai, J., Zhang, Y., Luo, X., Han, M. and Zhao, S. (2021), “Microbial community structure and metabolome profiling characteristics of soil contaminated by TNT, RDX, and HMX. - Consensus”, available at: https://consensus.app/papers/microbial-community-structure-and-metabolome-profiling-yang-lai/2c326c8983015cf1b9f98c3f5f672de4/?utm_source=chatgpt (accessed 6 April 2025).

Zakhari, S., Villaume, J. and Craig, P.N. (1978), “A Literature Review - Problem Definition Studies on Selected Toxic Chemicals. Volume 3. Occupational Health and Safety Aspects of 2,4,6-Trinitrotoluene (TNT)”. 

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että M. Saarivirta näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.


Meidän on varmistettava, että olet ihminen.

Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:
M. Saarivirta saa täten minulta valtuudet luovuttamaan tässä kaavakkeessa antamani tiedot seuraaville tahoille:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…