Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti

Jamo

#6441 Tätäkin tullaan vaatimaan Suomessa jos homot ja lesbot kerran saavat..miksei mekin..periaatteella..

04.04.2013 21:10

Hollantilainen tuomioistuin kumosi tiistaina päätöksen, joka kieltää pedofiilien etujärjestön toiminnan.
Arnhem-Leeuwardenin valitustuomioistuimen mukaan järjestön toiminta ei uhkaa yhteiskuntaa, vaikka onkin vastoin yleistä järjestystä.
Järjestön toiminta kiellettiin viime kesäkuussa. Kieltoa perusteltiin sillä, että järjestö loukkaa yhteiskunnan arvoja.
Vuonna 1982 perustettu järjestö haluaa laillistaa aikuisten ja lasten välisen seksin, mutta vastustaa ehdottomasti kaikenlaista seksuaalista hyväksikäyttöä. Järjestöön on kuulunut noin 60 jäsentä
Oikeuden mukaan järjestön nettisivulla oleva sisältö on laillista, eikä ihmisiä kehoteta harrastamaan seksiä lasten kanssa. Järjestö ei myöskään ole tuomioistuimen mukaan vastuussa joidenkin jäseniensä aikaisemmista seksuaalirikostuomioista.

Vastaukset

syvältä

#6451 Re: Tätäkin tullaan vaatimaan Suomessa jos homot ja lesbot kerran saavat..miksei mekin..periaatteell

2013-04-04 21:39:40

#6441: Jamo - Tätäkin tullaan vaatimaan Suomessa jos homot ja lesbot kerran saavat..miksei mekin..periaatteella.. 

 

Kylläpä on tasa-arvoinen maa tuo Hollanti! Siellä sitä osataan ajaa niin homojen, narkomaanien kuin rehtien pedofiilienkin asiaa. Kaikki vaan samalle viivalle (pillin kans jos ei muuten?)