LAUNEEN KOULUN LAPSET HÄDÄSSÄ!
Kommentoitu viesti
Marita Jerkku |
#304 JÄTTIMÄINEN HÄSSÄKKÄ05.04.2013 15:00LAUNEEN KOULUN LAPSET HÄDÄSSÄ TORSTAI OLI TOIVOA TÄYNNÄ: Tilat: -oikeastaan ensimmäisen kerran ääneen myönnettiin koulun remonttisuunnitelma. Pitkällä tähtäimellä kohde toisensa perään. Jotenkin jäi sellainen vaikutelma, että joku lukee suunnitelmaa nyt kuin Raamattua. Ei jätetä omille oivalluksille tilaa. Eteen päin mennään taakse vilkuilematta. Vahvistui se oma käsitys remontin järjettömyydestä. Miksei peliä ole pistetty poikki jo vuosia sitten. -ongelman laajuus kielii sen suuruudesta. On opettajia, jotka reagoivat kaikkialla. Joten luonnollisesti oppilaitakin. -osia kiinteistön rakenteista suoraan maakosketuksessa -lattioitten lisäksi. Oireet: -oireitten vakavuus ja moninaisuus. Nuoren ihmisen elämää rajoittavia vatsakramppeja, päänsäärkyjä, pahoinvointikohtauksia. Kaikki sellaisia, että niitä ulkopuolisen vaikea todentaa. Nuoret joutuvat todella koville vakuuttaakseen lähipiirinsä ja koulun oireittensa todellisuudesta. Sen lisäksi, että ne hämmentävät, pelottavat ja satuttavat. Saati sitten ne loppuelämää koskevat vakavat sairaudet. -sen lisäksi, että lapset ovat epäterveellisessä ympäristössä, tuovat he koteihin vaatteissan ja tavaroissaan epäpuhtauksia, mikä taas voi johtaa muittenkin perheenjäsenten oireiluihin Asenne: -Raha Raha Raha Raha Raha eli sen puute haisi ruokalassa niin voimakkaasti että silmiä kirveli. Mun palli mun palli mun palli siinä sivussa. Jokaisella pomonsa jolle vastaa pienistä budjeteista ja ettei niitä ylitetä. -silloin kun ihminen on haavoittumimmillaan hänen lapsiensa asioitten ääressä on oltava hyvin varovainen siinä miten itseään ilmaisee ja mitä asennetta sanattomalla vuorovaikutuksella välittää. Tässä Arola epäonnistui pahasti. -on helppo ryhtyä sosiaalidemokraatiksi:) Niin vakuuttavasti Skinnari asiansa ilmaisi. Koulu on mätä, pitää purkaa, pitää tehdä päätös. Ei mitään juupatijaapati ja katellaan potaskaa. -vanhemmat vaihtuu. On helppo syöttää samaa mitä on korjattu ja mikä seuraavaksi -tarinaa. Valitettavasti tätä jatkunut jo niin monia vuosia, ettei millään suunnitelmalla ja hyvää tarkoittavalla toimenpiteellä ole mitään painoarvoa, kaikki on kuultu ja nähty ja sana on kiertänyt. Nyt ei enää jaksa. Nyt on vain se yksi tavoite. KOULU PURETTAVA. -rehtori vakuutteli ettei ole vaiennellut kenenkään suita eikä kyseenalaistanut lasten oireita. Monilla eri näkemys. Lisäksi hän kuvaili kuinka kaikki opettajat karkailevat ovista ja ikkunoista. Arvoisa rehtori! Sulje ne! SULJE KOULU! Rehtorin toimenkuvaan kuuluu suojella työntekijöitään ja lapsia EI KÄYTTÖKELVOTTOMIA RAKENNUKSIA! - miten kyseiset virkamiehet voivat tehdä päivätyönsä hissuttelemalla ja vähättelemällä. MIKSEI KUKAAN HEISTÄ OLE VIHELTÄNYT PELIÄ POIKKI? Eikä eilisessä asenteessa ollut merkkiäkään, että viheltäisi. SE PÄIVÄ TULEE, KUN LAPSET KYSYVÄT VANHEMMILTAAN MIKSI ANNOIT OLLA MUN SIINÄ KOULUSSA SAIRASTUMASSA! MONET PERHEET MIETTIVÄT MUUTTOA ALUEELTA, KUN EIVÄT JAKSA ENÄÄ TAISTELLA! Mitä vaadimme: KOULU PITÄÄ PURKAA JA UUSI RAKENTAA! NYT ei katsella menneitä eikä osoitella sormilla. Nyt haastetaan TÄMÄN PÄIVÄN vastuunkantajat. On aika toimia: Rehtori ja koulutoimi: Viheltäkää peli poikki. Tilakeskuksen hemmot: lopettakaa urakoitsijoitten etsimiset ja hakekaa purkufirmoja. Poliitikot: mahdollistakaa kaikki tämä. LAHTELAISET LAPSET TARVITSEVAT APUA! TÄNÄÄN! Elias Severi 9 v:" Miksei sitä koulua vaan pureta ja rekenneta uutta? Miksi tämä kaikki jättimäinen hässäkkä?" Marita Jerkku 3 lapsen äiti veronmaksaja Tykkää · · Markkinoi · Jaa |
Vastaukset
Vieras |
#309 Re: JÄTTIMÄINEN HÄSSÄKKÄ2013-04-07 09:50:17#304: Marita Jerkku - JÄTTIMÄINEN HÄSSÄKKÄ Vatsaoireet -> tutustu aiheeseen märkä betoni & valinomysiini ja kereulidi (bacillus cereus) oireet = pahoinvointi! (Bacillus cereuksen tuottama oksetustoksiini, kereulidi, on valinomysiinille lähisukuinen aine...) |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45470 Luotu: 02.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
165 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
139 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
106 Luotu: 03.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1731 Luotu: 12.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
72 Luotu: 01.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
201 Luotu: 13.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
215 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
242 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
120 Luotu: 23.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20859 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
726 Luotu: 12.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
107 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Tjudan vanhan graniittisillan säilyttämiseksi
93 Luotu: 26.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3583 Luotu: 10.09.2021