Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Valitse nimimerkki |
#11090 Tilannekatsaus23.04.2013 11:52Puolesta: 149 432. Vastaan: 35 397. Puolesta siis yli neljä kertaa enemmän kannattajia tilanteessa, jossa kansalaisaloitteen kirjoittamiseen ei enää ole edes mitään kannustinta: jo 50 000 riittää aloitteen eteenpäin saattamiseen. Samaan aikaan vastustajilla on kannustin kerätä mahdollisimman paljon nimiä, mutta siltikin heidän äänimääränsä raahaavat mailien päässä kansalaisaloitteen kannatuksesta. Vastustajien äänimäärää on lisäksi kasvatettu kansalaisaloitteeseen nähden yhteismitattomilla keinoilla, sillä tämän adressin voi allekirjoittaa alle kahdeksantoistavuotias. Lisäksi adressin allekirjoituksia ei kontrolloida kuten kansalaisaloitteessa, jossa kannatus edellyttää kirjautumista pankkitunnuksilla. Adressin allekirjoittajissa on siten paitsi useammin nimensä kirjanneita myös hupinimiä. |
Vastaukset
Hönkänen & Hulttio |
#11092 Re: Tilannekatsaus2013-04-23 12:06:44#11090: Valitse nimimerkki - Tilannekatsaus Kuule, elä sie muuta virka! OOtsie jo keittänt muuten tota päiväkahvii?. Määs kuule keittään, se tekköö sit hyvvää sekä sielull että ruumiill´. Kahotaan sitt taas mikä juttu seuraavaks lentää. |
vieras |
#11097 Re: Tilannekatsaus. Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto2013-04-23 12:12:43#11090: Valitse nimimerkki - Tilannekatsaus Emme ole teitä vastaan, eli rekisteröity parisuhde saa olla meidän puolestamme. Emme puutu siihen. Keksikää ja muutelkaa nimenne halunne mukaan. Parisuhteellenne on omat lakinne ja muutelkaa sitä mieleiseksenne. Asia on harvinaisen selvä. Me haluamme seuraavaa: Avioliittolaki on naisen ja miehen välinen julkinen liitto, sitä ei tarvitse eikä sitä ole aihetta muuttaa. Me emme muutä avioliittolakiamme, eikä sitä muut voi/saa muuttaa. Lastemme ja yhteiskuntamme parhaaksi, yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi. Lisäksi on tulossa paperille kirjoitettuja nimiä. Kymmeniä itseltäni. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45678 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
828 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
367 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2325 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
213 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
193 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
179 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20896 Luotu: 20.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
135 Luotu: 07.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025