Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
p. |
#12430 Re: Re:03.05.2013 11:36Hei, voisimmeko jollakin tavalla ottaa tälle listalle sellaisen kunnioituksen kulttuurin, että voimme sydämen tasolta lähestyä rakentaen, emme repien, vaikka aiheemme on erittäin paljon tunteita herättävä, ja koskee toista osapuolta suoraan sielun, voisko sanoa " arimpaan paikkaan ja toista taas hengen. Olisko siihen mahdollisuuksia, että estäisimme tilannetta joutumasta samaan vähän ajan kuluttua. Myös , nimittäin voimme rakentua ja saadakin toisiltamme paljon. esimerkiksi näitä tieteellisen katsannon perusasioita me maallikot olemme saaneet oppia. Siitä kiitämme teitä, joille tämä alue on tuttu ja keskeinen elämässä. Päätelmät sen sijaan voisivat olla keskustelun ja mielipiteen vaihdon alaisia? Eikä niistä mielestäni tohtoristason ihminen voisi ottaa aivan yksioikeuttakaan, vai mitä? Vaikka se nyt on tietysti vaikea, kun "puntit ovat meillä vähän eripituiset" tässä asaiassa. Mielestäni Jumala kunnioittaa molempia kuvanaan, ei halveksi myöskään sydämen viisautta. Vai tuntuuko mahdottomalta siellä akateemisella tasolla? Myös me muut, olemmehan valmiit tulemaan vastaan. Ja tahtoisin sanoa, että emme saa ketään kääntymään. Se on yksin Jumalan työ. Ja siinä meidän on kyllä käännyttävä ylemmän tahon puoleen, että voisimme samaan aikaan sävyisästi, että myös totuuden mukaisesti tuoda esiin sen mitä on tarpeen. Onkohan tämä hurskastelua mitä puhun? Vai ? Hei ottakaas kantaa! |
Vastaukset
Vieras |
#12431 Re: Re: Re:2013-05-03 11:50:39Hei, nyt kyllä taas vastaan itselleni. Suokaa anteeks tuputukseni, mutta taas juuri tässä kohtaa One Way:n Tapani Suonto alkoi puhua ajatuksiaan rationalismista ja uskosta. Kiinnostaako ? TV7 ( myös netistä.) |
Vieras |
#12432 Re: Re: Re:2013-05-03 11:59:36Ei ollenkaan huonoa hakea ajatustenvaihtoon asiallista pohjaa. Tämä siitäkin huolimatta, että tällä adressilla on arvoton päämäärä, mistä syystä olenkin tänne lähes juuttunut sitä vastustamaan. Niille, jotka harrastavat herjaavaa puhetta, tulen edelleen harrastamaan tylyä linjaa ja muistuttamaan herjausten juridisesta puolesta. Toisaalta olen ollut järkyttynyt siitä tietämättömyydestä, jonka pohjalta monet adressin kannattajat ovat täällä liikkeellä. Se koskee sekä kannanoton alla olevia ilmiöitä ja niiden maallisia taustoja että jopa heidän Raamatun tuntemuksensa vähäisyyttä. Molemmat kun tuntuvat olevan pelkän kuulopuheen tasolla. Tietämättömyys voi johtua osalla koulutuksen puutteesta, mutta monessa tapauksessa vaikuttaa, että uuden asian vastaanotto on jo sinällään ahdistavaa ja se näin muodoin torjutaan ageressiivisesti. Jos siis tuota ymmärrystä olen kaikesta huolimatta pystynyt lisäämään, olen ehkä käyttänyt aikaani järkevästi. Samalla olen yrittänyt kohottaa keskustelun tasoa vaatimalla keskustelijoilta johdonmukaisuutta heidän omista lähtökohdistaan lähtien. Tällä olen pyrkinyt samalla auttamaan sellaisen konsensuksen löytymistä, jossa uskonnolliset perusteet ja homojen ihmisoikeudet tulevat molemmat huomioon otetuksi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45687 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2328 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
369 Luotu: 30.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
138 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
196 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
94 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20898 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3603 Luotu: 10.09.2021
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
27 Luotu: 10.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
214 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10631 Luotu: 09.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025