Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#12440 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Nii-in yleistä ja aiheellista.03.05.2013 14:16#12429: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Nii-in yleistä ja aiheellista.
"Paavalin puheet naisen asemasta ohitetaan nykyään sujuvasti, niitä vähetellään sillä, että aika oli silloin eri ja niitä tulkitaan vapaammin. Mutta jostain syystä homoseksuaalisuuteen viittaavia kirjoituksia ei voi kohdella samalla tavalla. Kai sen tuomitseminen on sitten niin syvällä kristinuskossa vielä." Tästä omana näkemyksenäni: EVL kirkko on jonkin verran maallistunut, suurilla paikkakunnilla enemmän kuin pienillä, jonka vuoksi asioita tulkitaan eri tavalla seurakunnasta riippuen. Homoseksuaalisuuden nousu pinnalle keskusteluissa syntikysymyksenä johtuu juuri tästä adressista ja tasa-arvoisen avioliittolain kansalaisaloitteesta. Nythän tähän asiaan otetaan kantaa puolesta ja vastaan ja joka puolella maata. Itse uskon, että kaikki seksuaaliset poikkeavuudet ovat tulleet maailmaan synnin ja syntiinlankeemuksen kautta. Jumala loi miehen ja naisen omaksi kuvakseen. Hän ei luonut kahta miestä tai kahta naista olemaan hedelmällisiä. Kuitenkaan en ole tuomitsemassa homoseksuaaleja, mutta en myöskään halua siunata syntiä, joksi Raamattu minusta sen sanoo: 3Moos.18
| |
Vastaukset
Vieras |
#12451 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Nii-in yleistä ja aiheellista.2013-05-03 15:34:59#12440: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Nii-in yleistä ja aiheellista. Olen samaa mieltä siitä, että homoseksuaalisuus on pinnalla keskusteluissa nyt tuon kansalaisaloitteen takia, mutta tarkoitin kristinuskon suhteella homoseksuaalisuuteen koko kristinuskon historian aikaista homoseksuaalisuuden tuomitsemista, demonisointia ja täälläkin näkyvää valtavaa vastustusta, kun tosiaan raamatussa ei ihan hirveän montaa kertaa siihen edes viitata. En siis usko, että kyse on yksin siitä, mitä raamatussa sanotaan, vaan siitä, miten kristinuskon piirissä on opetettu ja puhuttu aiheesta. Raamattua objektiivisesti tarkastellen sieltä voisi löytää useita muitakin tuomittavia aiheita, mutta niitä ei silti ole tapana painottaa. Sinäkin lainasit Mooseksen lakia tässä asiassa, vaikkakin se on laki, jonka Jumala on solminut Israelin pyhän kansan kanssa. Laissa määrätään yhtä lailla puhtaat ja likaiset eläimet, kielletään esim. eri kangaslaatujen sekoittaminen, makaaminen naisen kanssa kuukautisten aikana (josta rangaistuksena karkoitus), vanhempien herjaaminen (rangaistuksena kuolema) jne. Kristityt katsovat Jeesuksen uhrin korvanneen tämän lain, mutta siteeraavat yhä 2013 vuotta myöhemmin sujuvasti tätä yhtä ainoaa lain kohtaa. Eihän siinä ole mitään varsinaista järkeä? Ei minusta ainakaan. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45686 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2328 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
368 Luotu: 30.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
137 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
195 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
93 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20898 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3602 Luotu: 10.09.2021
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
27 Luotu: 10.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
214 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10631 Luotu: 09.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025