Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#12455 Re: Re: Re: Re: Re:03.05.2013 16:07"Sitten se sorto. Tässä tunnen kyllä tulleeni täydellisesti väärinymmärretyksi. Mutten kykene saattamaan ilmoille mitään, millä voisin saada perille ajatukseni. Tämä kuuluu selkeästi hengellisyyden alueeseen." Luuletko, että se, että sorrat toisia omista hengellisistä syistäsi, lohduttaa yhtään niitä sorrettuja? Itse sorto kun on ihan tässä maallisessa elämässä tapahtuvaa. Sen mahdolliset seuraukset ovat joskus myös hyvinkin "kouriintuntuvia", kun samalta hengelliseltä pohjalta annetaan nyrkkien ja maihinnousukenkien heilua...!?
Jos tarkoitat, että haluat pitää maailmasi "puhtaana" oman hengellisen estetiikkasi mukaisesti, muista, että maailmassa, jossa elät, on muitakin ja muulla tavoin eläviä ja ajattelvia ihmisiä. Muista myös, että sellaista on harrastettu historiassa useita kertoja aiemminkin ja ne ajat eivät ole olleet moisen politiikan harrastajille kunniaksi, kun sitä toimintaa on katseltu jälkipolvien näkökulmasta. Esimerkkeinä näistä vaikkapa Rooman ajan kristittyjen vainot, ristiretket, Etelä-Amerikan valloitussodat, juutalaisvainot keskiajalta natseihin ja erilaiset kommunistiset diktatuurit vankileireineen. |
Vastaukset
p. |
#12456 Re: Re: Re: Re: Re: Re:2013-05-03 16:31:11Mistähän sorrosta sinä puhut? Kerrotko sen niin tiedän mihin koitan vastata? |
Vieras |
#12463 Re: Re: Re: Re: Re: Re:2013-05-03 17:02:40Kyllä mielestä nyt mopo keulii, nykyfraasilla ilmaistuna. Miettikää nyt ittenkin, esim. 2 homoa lykkii lastenvaunuja, ovat menossa lastenneuvolaan...jos sattuis vielä olemaan tyttö-lapsi..kyllä siinä neuvolan tädillä olis seliittämistä..murrosikä.. miksi tieten tahtoen tällaista vaikeutta joku itsellensä havittelee? Joo, tiedän kyllä yksinhuoltaja-isät, mutta lähtökohta on toinen monella tapaa. En usko, että maailmassa suvaitsevaisuus lisääntyisi homoavioliittojen myötä, niin kun joku täällä väitti. Epäilen käyvän just päinvastoin. Ajattelen, että keinohedelmöitetyt lapset saattavat nousta melkoiseen kapinaan, kun tajuavat miksi heidät on tänne maailmaan saatettu! Vielä sellainen juttu, joka särähti pahasti korvaani. Joku väitti, ettei homojen lapsia kiusattaisi esim. koulussa. Ja, jos kiusattaisiinkin, niin se on heterojen syy. Ei todellakaan, näin yksinkertaista ei ole lasten maailma.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45686 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2328 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
368 Luotu: 30.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
137 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
195 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
93 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20898 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3602 Luotu: 10.09.2021
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
27 Luotu: 10.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
214 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10631 Luotu: 09.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025