Vaadimme kansanäänestystä ydinvoimasta ja uraanikaivoshankkeista
Kommentoitu viesti
Vieras |
#96719.08.2013 08:58 |
Vastaukset
Vieras |
#968 Re:2013-09-27 06:17:36Venäjä pyrkii jatkuvasti kasvattamaan vaikutusvaltaansa lähialueillaan. Keinona tähän se käyttää energiaa. Julkisuudessa on kerrottu Venäjän vaatineen energiatoimitusten ehdot itselleen mieleiseksi esim. Georgian, Ukrainan ja Valko-Venäjän kanssa. Ehkä Suomeakin on painostettu. Pyhäjoelle rakennettava Venäjän omistama ydinvoimala olisi niin iso sijoitus, että Venäjä voisi aivan oikeutetusti vaatia myönnytyksiä ja erivapauksia Suomen alueelle ja yhteistyövelvoitteita suomalaisille viranomaisille ydinvoimalan käyttöön ja turvallisuuteen vedoten. Omistajalla on myös oikeus päättää, mihin voimalan sähkö käytetään. Venäjän omistama ydinvoimala Suomen alueella lisääkin Venäjän vaikutusvaltaa Suomen asioihin, ja se on keino painostaa suomalaisia päättäjiä 60 vuoden ajan, minkä ajan voimalaa pitää käyttää, jotta edes osa siihen sijoitetusta rahasta saadaan takaisin.
Ja vaikka venäläiset maksaisivatkin voimalasta osan, ei jäljelle jäävä osuus ole suomalaisille siltikään taloudellisesti kannattava sijoitus. Ja venäläisille muutama miljardi voi olla halpa summa siitä, että he saavat merkittävästi lisättyä vaikutusvaltaansa Suomen asioihin, ja saavat keinon painostaa suomalaisia 60 vuoden ajan. Jos sinun kansanedustajasi väittää muuta, on hän joko liian typerä tai liian epärehellinen edustamaan sinua Iso joukko haluaa saada Fennovoimalan rakentamisen käyntiin, koska miljardien projektissa moni tulee tekemään miljoonatilin oli lopputulos kuinka järjetön tahansa. Milloin he, joilla on valta lopettaa tämä touhu, päättävät vihdoin ja viimein lopettaa veronmaksajien rahojen tuhlaamiseen tähän sekoiluun? |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
50976 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
390 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
165 Luotu: 09.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1062 Luotu: 25.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
311 Luotu: 03.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
56 Luotu: 12.08.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
267 Luotu: 10.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
215 Luotu: 23.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
34 Luotu: 07.08.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
309 Luotu: 07.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
237 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
338 Luotu: 29.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
856 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11069 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
930 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
384 Luotu: 30.06.2025