Työtoveri vinkkasi viikolla katsomaan ”Pakilan siirtopuutarhan lisärakentaminen on estettävä ”-nettiadressia. Halusin miettiä kannatanko adressia vai en. En todellakaan ollut varma mistä adressissa on kyse. Koin ehkä adressin otsikoinnin turhan jyrkäksi ja ehdottomaksi.
Paneuduin sitten adressin sisältöön ja selvittelin sen jälkeen koko asian taustaa aika perusteellisesti. Luin kaupunkisuunnitteluviraston nettisivuja. Selailin nettiadressin kommentteja puolesta ja vastaan. Katsoin myös Pakilan siirtolapuutarhayhdistyksen nettisivuja. Siellähän on mm. tämän yhdistyksen PAPU-lehden nettinumeroita luettavissa.
Tulin sitten johtopäätökseen, että tässä on kyseessä luonto- ja kulttuuriarvojen puolustaminen virkamies- ja poliitikkovaltaa vastaan. Nimbyilyä en asiassa näe. Päädyin lopputulokseen, että kannatan adressin näkökohtia ja allekirjoitin adressin.
Ajattelen näin, että jos kaavaillut suunnitelmat toteutuvat, sillä tuhotaan aivan turhaan Helsingissä niin vähäistä jäljellä olevaa metsäluontoa. Tietojeni mukaan tässä siirtolapuutarhan lähimetsässä pesii mm. kanahaukka ja palokärki. Se on myös kolmen harvinaisen lepakkolajin elinaluetta, jotka ovat EU-direktiivillä suojattuja.
Muuten: EU-direktiivi koskee aivan yhtä tiukasti lepakoita kuin vaikka liito-oravia. Ihmettelenkin kuka lyö päätänsä seinään? Virkamiehet vai poliitikot? Eikö tämä suunnitellun ajotien rakentaminen metsänreunaan jo kaadu tähän EU-direktiiviin?
Toinen asia on sitten siirtolapuutarhan laajentaminen Tuomarinkylän kartanon viljelymaisemaan.
Maisema on vanhempi kuin kartano. Se on vanhempi kuin Helsinki. Itse asiassa se on Suomen oloissa eräs vanhimmista kulttuurimaisemista. Tässä pitäisi päättäjillä olla historian tajua, näkemystä menneen ajan kulttuuriin, menneiden sukupolvien työn ja merkityksen arvostusta.
Juuri näille seuduille, Tuomarinkylän maisemiin, tänne silloiseen kirveen koskemattomaan korpeen tulivat ensimmäiset raivaaja-uudisasukkaat 1200-luvulla. Voimme aivan hyvin sanoa: ensimmäiset helsinkiläiset esi-isämme ja -äitimme. Tänne Vantaanjoen laaksoon turvallisen matkan päähän levottomasta rannikosta he raivasivat peltonsa.
Täältä Helsinki syntyi!
Nimi minkä he antoivat uudisasutuspitäjälleen oli Helsinge.
Kun Kustaa Vaasa kolmesataa vuotta myöhemmin vuonna 1550 perusti kaupungin Vantaanjoen alajuoksun koskelle sekin peri edelleen saman nimen Helsingfors (=Helsingen pitäjän koski).

Kuulen töissäni usein nuorison sanovan ”hei, vähän respektiä”,
Eikö meillä pitäisi olla sitä respektiä? Vai onko raha/politiikka niin suuri komentaja, että sen takia voidaan tehdä mitä tahansa? Eikö kaupunkimme asutuksen synnyn ja syntysijojen arvostaminen merkitse mitään? Kunnioitus ja arvostus mennyttä aikaa kohtaan? Itse haluaisin kertoa oppillailleni: "Tämä maisema on meille tärkeä. Me tulemme aina säilyttämään sen koska se on kaupunkimme kehto.”

#139: Pentti - "Hei, vähän respektiä."

Pentti, kommenttisi sai mökinmummon liikuttumaan. Kirjoitat todella hyvin ja sinulla on perspektiiviä arvioida tätä kulttuurihistoriallisesti. Tuota samaa olen itse yrittänyt sanoa eri foorumeilla, mutta yhdistyksessämme se ei ole päässyt kuuluviin. Voisitko harkita tämän loistavan tekstin lähettämistä kaupunkisuunnittelulautakuntaan (esim. sinulle läheisimmän puolueen edustajalle), missä asiasta päätetään tiistaina 20.10.? Tässä sähkpostiosoitteet: P__t_ksenteko/J_senet

Varsinkin muiden kuin Pakilan siirtolapuutarhureiden kommentit ovat arvokkaita, koska lisärakentamisen vastustaminen on leimattu silkaksi nimbyilyksi.